Näytetään tekstit, joissa on tunniste vauva. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vauva. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Pikaisesti joitakin viime vuoden valmistuneita

On vähän päässyt venähtämään tällä saralla:) Tässä pikaisesti päikkäaikaan kirjoiteltuna viimeisiä valmistuneita töitä ajalta ennen pojan syntymää. Olen minä neulonut nyttemminkin lisää, mutta ne esittelen toivottavasti myöhemmin. Viime vuoden SAH- projektikin jäi hieman vaiheeseen, sain alkuvuoden jutut tehtyä, mutta sen jälkeen jäikin sitten kokonaan.

  Malli: Suuri Käsityölehti (nro?) omalla mitoituksella
Koukut: 8 mm ja 5 m
Lanka: Novitan Hanko, jämiä 153 g
 
Tätä virkkasin heinäkuun helteillä pojan syntymää odotellessa. Alunperin oli tarkoitukseni laittaa tähän jotain vauvatavaroita, mutta tällä hetkellä tässä on jämiä ja muita pikkuisia neuletavaroita. Kaksinkertaista Hankoa alkuun, nuo pylpyrät yksinkertaisella ja pienemmällä koukulla.

 Malli: Villahaalari
Puikot: 3,5 mm ja 2,5 mm
Lanka: Novitan Nalle, menekki 157 g
Koko: 6-9 kk

Tästä tuli aivan ihana! Tällä hetkellä aika sopivan kokoinen reilulle viisikuiselle. Mennee tän kevään, eli aika hyvin tuon koon mukainen. Ensi talveksi uutta puikoille, on niin kiva. Pojasta tulee ihan Lapin miehen näköinen, kun tämän vetäisee päälle. Meillä on muuten positiivinen pukukriisi, saatiin mummolta ja tädiltä talviasusteita, ei tarvitse äidin yrittää ehtiä tehdä kaikkea:)

Puikot: 2,5 ja 3 mm
Lanka: Novitan Bambu, menekki 33 g
Koko: vielä liian iso puolivuotiaalle

Hellehatun tein muka kesäksi. Siitä tuli ihan liian iso, eikä poikaa oikeastaan pidetty ulkona muualla kuin vaunissa. Tämä saattaa olla ensi kiväänä ihan hyvän kokoinen, katsotaan. Söpö se on:) Mutta jatkan pikapostauste sarjaa niistä postvauva- töistä joskus toiste, nyt ruuanlaittoon.

~Kvaakkuli~

torstai 10. heinäkuuta 2014

Kesän kukkia

Koukku: 3 mm
Lanka: Novitan Miami, menekki  204 g

Tässäpä kuva lähettämästäni kesäkassista. Aloin etsiä kivaa ohjetta jo ennen parin tietoja, ja tietojen jälkeen päätin värit. Turkoosia Miamiakin on vissiin olemassa, mutta sitä en löytänyt kauheaan hinkuun aloittaa työ:) Tykkäsin kauheasti virkata noita kukkia, ne valmistuivat nopeasti, kun mallin oppi. Kasaamiseen ja sisäkankaan ompeluun sitten sainkin menemään enemmän aikaa. Käytin siis pohjana tuota yllä olevaa ohjetta, mutta en tulostellut mitään kaavoja vaan äidin kanssa pohdittiin sisäosan kaavoitus itse. Laukusta tuli söpö, voisin tehdä itsellenikin vastaavan ja pikkusiskokin haaveili omasta. Toivottavasti parinikin tykkää.

  Malli: Afrikan kukka
Koukut: 5 mm ja 3 mm (palojen yhdistämiseen)
Lanka: Novitan 7 Veljestä, menekki 418 g
Koko: 58 cm x 78 cm

 Enkös sanonut, että ihastuin afrikan kukkiin? Vauvalle piti saada peitto, joten mikäpä olisikaan ollut ihanampaa kuin neuloa lisää näitä kukkia! Ostin vihreän ja petroolin langan jo alesta aikaisemmin, valkoista ja mustaa oli vähän käytetyt kerät jäljellä. Niistä aloittelin, mutta lisää värejä oli saatava. Noh, ostin sitten terran ja peruskeltaisen ja jatkoin niistä. Sitten pitikin ostaa lisää valkoista ja mustaa, kun aiemmat kerät loppuivat. Tarkoitus oli siis saada tähän käytettyä lankoja pois, mutta nyt kun laskeskelee tuosta, niin tähänkin projektiin ostin lankaa enemmän kuin käytin:D Siitäpä ajatus sitten lähti, ja päästään seuraavaan valmistuneeseen....

 Malli:Suuri Käsityö 2/14
Koukku: 3 mm
Lanka: Novitan 7 Veljestä, menekki  about 240 g (täytteineen punnittu 256 g)

.. nimittäin pikkuisen pöllöön! Eihän tähän kaikki langat menneet vieläkään, mutta eniveis. Tarkoitus oli itse asiassa jatkaa vielä tuota peittoa, mutta toi vihreä lanka loppui, kun aloittelin siitä sukkia jo ennen pöllön tekemistä. Mutta eipä siinä. Pöllöstä tuli söpö ja värikäs. Ohjeesta poikkesin siipien asettelun kanssa, mielestäni näin nuo näyttää hauskemmilta. Lisäksi tein silmät ja nokan virkkaamalla, en huovasta. Tää on vaan niin ihana! Eihän tyyppi tästä varmaan ihan heti mitään tajua, mutta onpahan värejä, mitä katsella:)

  Malli: Maariat (ravelry- linkki)
Puikot: 3,5 mm
Lanka: Novitan 7 Veljestä, menekki 97 g
Koko: 36
Nämä ovat taas SaH- juttuja, eli vastaukseni haasteeseen "vähän neulottu malli". Näistä tuli myös kivat, tosin huomasin nyt, että näistä oli toinen, pienellä lisäpitsillä söpistellyt sukat. Sellaiset olisi pitänyt tehdä! Mutta on nämäkin söpöt.

Tilasin parit ihanuudet Zeldalta jo kesäkuun alesta. Näiden noutaminen ja esittely vaan vähän venähti, kun oltiin kesäkuun loppu Savon puolella. Nyt ne on täällä ja näitä on paijailtu kovasti. Vielä kun kehtaisi jotain näistä aloittaa. Ihan liian ihania neulottavaksi. Kylässä ollut pikkusisko kyllä ihastui tuohon siniseen, ehkäpä teenkin hänelle siitä jotain. Alunperin ajatuksena oli kyllä vauvajuttuja, mutta kattotaan nyt.. Mutta nää on ihania. Nyt vaan se ohjeita pohdintaan.

 Malli: Taskuvaippa ja imuja
Koko: S

 Kokeilin myös vaipan ompelemista. Aika hyvin tämä onnistui. Kankaita olisi vielä pariin lisää, mutta vielä en uskaltanut tehdä näitä. Ollaan siis kestoilemassa, jos se vaan onnistuu ja ei aiheuta kauheasti ylimääräisiä paineita. Olen ostellut nettikirppareilta joitakin vaippoja ja saanut senkin edestä pieniä kokoja. Nyt meillä on tosi paljon näitä, mies vaan kuittailee niiden määrästä koko ajan. Mutta jospa homma lähtisi sujumaan, niin pääsisivät käyttöön. Jos tämä malli on hyvä, teen sitten isompaa kokoa itse lisää. 

Olisikohan tässä nyt taas kaikki valmistuneet? Täällä ollaan siivoiltu ja laitettu kotia vähän lisää tyyppiä varten. Ja neuloskelut aika pitkälti kiertää samoja ratoja. Ja lämmintä riittää, onneksi tänään on vähän viileämpää kuin eilen. Pitäisi varmaan oleilla ulkona enemmän, mutta kun kerrostalo ilman parveketta ja muka kiireet..

Mutta tämä riittänee tältä erää. Kesäisiä jatkoja taas!
~Kvaakkuli~


keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Pienelle neulottua

Taas sitä sai kuukauden päivät aikaa kulumaan bloggausten välillä. Jos nyt tämä on jo näin hankalaa, mitenhän sitä sitten saapi mitään kirjoiteltua, kun vauva on ihan oikeasti tässä maailmassa.. 

 
Malli: I-Love-Stockinette Baby Bib (ravelry)
Puikot: 3,5 mm
Lanka: Novitan Bambu, menekki 21 g

Toukokuun SAH:issa neulottiin kesäisestä langasta jotakin. Mie päädyin siihen, että bambu-lanka on kesäistä ja ruokalappu sopii asusteeksi. Siispä syntyivät nämä kaksi ruokalappua. Alkuun aloitin neulomaan ohjeen tiheyden saavuttakseni 4 mm puikoilla, mutta lapusta tuli tosi reikäinen, joten purin ja tein uudestaan koko lapun.
 
Puikot: 3,5 mm
Lanka: Novitan Bambu, menekki 21 g

Tähän toiseen lappuun lainasin kuvan toisaalta, mutta muuten tämä on samalla ohjeella neulottu. Tein muuten I-cordia ekaa kertaa elämässäni, eikä se ollutkaan niin vaikeaa, heh.. Unohdin piirtää kilpparin ohjeeseen silmän, joten tässä kilppari on silmätön. Lanka oli muuten vähän halkeilevaa. Tätä olisi vielä sinisenä yksi kerä, siitä piti tulla hellehattu haastetta varten, mutta aloittaminen vähän jäi.. Kesäkuunkin haaste on muuten aloittamatta, siihen on ohje kyllä katsottuna.

Malli: Kilppari (ks. yllä)
Puikot: 3,5 mm
Lanka: Novitan Bambu, menekki 8 g

Yritin neuloa langan pois tekemällä pienen rätin siitä, ja todella pieneksi tämä jäikin. Lankaa jäi vielä pieni nöttönen, tähän olisi ehkä juuri ja juuri saanut vielä kerrokset ala- ja ylälaitoihin kilpparin reunoille. Ei tällä kokoa riitä tiskirätiksi, ehkä se löytää paikkansa jostain vauvanhoitojutuista.

 Malli: Nappilahjehousut (ilman nappeja) Nikki Van De Carin kirjasta Ihanimmat vauvaneuleet
Puikot: 3,5 mm
Lanka: Novitan Wool, menekki  80 g
Koko: 3-6 kk

Ostin jo tammikuussa petroolinsinistä Woolia poika-aavistuksissani. Aavistukset ovat välissä käyneet tytössä ja palanneet takaisin poikaan, mutta lanka on pysynyt sinisenä. Nämä olivat nopeat neuloa, ainoastaan kuminauhakujan ompelu venytti työn valmistumista. Jätin koristenapit pois, koska ajattelin yksinkertaisen olevan parempaa tässä tapauksessa.

Malli: Nappilahjehousut (ilman nappeja) Nikki Van De Carin kirjasta Ihanimmat vauvaneuleet
Puikot: 2,5 mm
Lanka: Novitan Wool, menekki  99 g
Koko: 3-6 kk

Samaan syssyyn edellisten kanssa jatkoin tämän takin neulomista. Koska väri on poikamainen, päätin neuloa vähän nätimpää varuiksi, eli tämän koristeellisemman takin paidan sijaan. Tätä oli kiva neuloa,  ohjeessa oli muutama mielestäni hieman hankalasti kirjoitettu toisto/tms. kohta. Samoin hihojen yhdistäminen oli hieman haastavaa, pieni neule ranglan- hihoilla ja pitkähköllä puikolla oli oma juttunsa. Mutta siitäkin selvittiin ja takki on oikein sievä.


Vielä yhteiskuva setistä. Paidan helma on himpun verran suurempi kun housujen kaulus, toivottavasti tarkoituksella.

Puikot: 8,0 mm
Lanka: Novitan Puro, menekki  61 g
Koko:0-8 kk

Ja jatkuu samalla teemalla, vaippahousut vauvalle. Nämä näyttää aika isoilta miun mielestäni, mutta jossain vaiheessahan näiden täytyy olla sopivat:) En toisaalta osaa yhtään arvioida, minkä kokoinen se vaippapaketti tänne alle tulee olemaan. Edelliset vaippahousut vaikuttivat aika paljon pienemmiltä kuin nämä, jospa seuraavat olisivat sitten oikean kokoiset.

No niin, olisikohan nyt taas esitelty kaikki valmiit jutut. Taas on monta juttua jo tulossa, ihan vähää vaille kesken jne. Paljon vauvajuttuja:) Ja vähän ompelukoneellakin tehtyä. Ja paljon pitäisi vielä tehdä, koko ajan tule lisää ideoita. Ehtisi vain kaiken tämän lomailun keskellä toteuttaa visiot. Graduakin oli tarkoitus aloitella tämän kaiken uuden keskellä, edes muutaman sivun matikan kirjoja jos selailisi. Mutta omalla painollaan, niin paljon kuin jaksaa ja kehtaa..

Hyvää juhannusta ja kesäkuun loppua, tuskin ennen heinäkuuta palailen kauheasti tänne:)
~Kvaakkuli~

perjantai 16. toukokuuta 2014

Koska aika ei ole ystäväni...

... on bloggaaminen venähtänyt ihan hirveästi! Ei sillä, ei täällä valmistukaan mitään ihan niin nopeaa tahtia kuin joskus aikaisemmin. Koulu ja harkka ovat vineet ihan hirveästi aikaa, jolloin neulomaan on ennättänyt ehkä joka toinen ilta, kun on katsottu sarjoja. Tai ei edes silloin, kun iltaisin on mennyt kouluhommissa niin myöhään tai ei ole enää jaksa päivän pähkäilyn jälkeen neuloakaan. Eikä enää edes ole ollut kunnon luentoja, joilla olisi voinut neuloa... Lisäksi vapaa-aikana olen roikkunut vähän liikaa netissä ja etenkin nettikirppareilla. Sen jälkeen on ollut niin huono omatunto koulujutuista, ettei ole huvittanut neuloa tai on joutunut tekemään yksinkertaisia kirjoitushommia paljon pidempään kuin on ollut tarkoitus.

On täällä kuitenkin jotain valmistunut, pidemmällä aikavälillä vain. Tätä bloggausta olen aloitellut joskus maaliskuun alussa, lisäillyt kuvan silloin ja toisen tällöin, kun jotain on valmistunut ja kuvattu. Itse kirjoittaminen ja julkaiseminen vain on jäänyt. Toivottavasti tämä ei nyt sisällä ihan kauheita ajatusvirheitä ja epäloogisuuksia..

Malli : Novita Syksy 2012
Puikot&koukku: 8 mm
Lanka: Novitan Kelo, menekki 274 g
Koko: 98 (muistaakseni)

Tätäkin voinee hyvällä omalla tunnolla luonnehtia ikusuusprojektiksi:) Aloitin tämän varmaan joskus viime syksynä ja maaliskuussa sain napit ommeltua tähän. Takki on aika kiva, vähän mutruileepi, kun tuo nappilista ei oikein onnistunut, mutta venyttäminen auttoi oikomaan onneksi pahimmat. Ohjeessa oli jotenkin hämärästi toi nappilista, niin sovelsin vähän omaa tuossa. Siisti takki, sopiva niin pienelle herrasmiehelle kuin -naisellekin.

Vielä lähikuvaa napeista. Noi pienet sydämet on kyllä ihanat, mutta täytyy myöntää, etten kaupassa edes niitä huomannut vaan kuvittelin ostavani kärrynpyörä nappeja..

Malli: Ensitöppöset Nikki Van De Carin kirjasta Ihanimmat vauvaneuleet
Puikot: 2,5 mm
Lanka: Novitan Wool, menekki 14 g
Koko: vauva

En ole kirjoittanut minnekään mukamas ylös, minkä kokoisilla puikoilla nämä on neulottu, pöh ja pah. Noi osuu varmaan kohdalleen, tai sitten puikot oli 3 mm. Tuo kirja on ollut miulla lainassa nyt varmaan kolme kuukautta, olen vain uusinut sen kerta toisensa jälkeen. Siitä on tälläkin hetkellä kesken (lue ihan pientä viimeistelyä vailla taas) parikin juttua. Ihania neuleita, toivon vain, että olisivat myös käytännöllisiä.

Malli: Oma sovellus Hunajakennopeitosta Nikki Van De Carin kirjasta Ihanimmat vauvaneuleet
Puikot: 5,5 mm
Lanka: Novitan Ipana, menekki 297 g

Tähän projektiin käytin loput pikkusiskon paitaa varten ostetusta Ipanasta. Tosin jouduin ostamaan sitä vielä kaksi kerää lisää, kun peitto olisi muuten jäänyt vaille fiksua reunusta. Muokkasin ohjetta jättämällä hunajakennoneuleen pois, koska en aluksi ymmärtänyt, miten se olisi pitänyt neuloa. Myöhemmin sain kyllä ajatuksesta kiinni, mutta peitto on hyvä näinkin, helmineuleella koristeltuna. Tämä peitto on neulottu ajatellen R:n siskon vauvaa, koska itse en tykkää tuosta Ipana- langasta. Onko ilkeää antaa toiselle sellaista, mistä ei itse tykkää? Siskon paita on muuten nappien ompelua vaille valmis. Muutenhan se olisi ennättänyt jo kylmemmille ilmoille, mutta ne napit.. Voi huoh!

 Malli : Maatuskat
 Puikot: 3,5 mm
Lanka: Novitan 7 Veljestä, menekki 86 g
 Koko: pieni nainen

Näistä on tarkat tiedot, ovat nimittäin SAH:ia varten neulotut. Kaveri saa nämä varmaankin joululahjaksi, jotenkin heti ajattelin nämä hänelle. Näitä olen kauan ajatellut neulovani, jolloin maaliskuun haaste kirjoneuleesta sopi paremmin kuin hyvin. Tosin oli miulla monta muutakin vaihtoehtoa, mutta näihin löytyi kivat langat omasta takaa. Puikoiksi valitsin 3,5 mm, mutta käsialani taisi tiukentua kirjoneuletta pyörönä neuloessa, onneksi nämä kuitenkin mahtuvat pienikätiselle suht mukavasti. Mutta nää on nätit, siitä ei pääse yli eikä ympäri:)

 Malli: Kalorimetri
 Puikot: 4 mm
Lanka: Novitan Nalle, menekki 25 g
 Koko: omaan päähän sopiva

Kalorimetri on myös SAH- työ, kauan jonossa ollut työ. Näitä neulottiin muistaakseni joskus silloin, kun aloittelin bloggausta, tai ainakin ajatuksen tasolla. Sopivasti huhtikuun haasteeksi ehdin aloittaa ja valmista tulikin yllätys nopeasti. Oli nimittäin tarve, kun pipo oli liikaa, mutta korviin otti viima. Nalle oli pikavalinta, vähän ehkä liian villi ja värikäs siitä tuli, mutta ei kuitenkaan kovin paljoa:D

Nyt alkais olla esitelty kaikki (toivottavasti) valmiit työt. Parit vauvan housut ja takki olisi melkein valmiita, samoin yksi ruokalappu. Olen taas päätynyt aloittamaan monta työtä yhtä aikaa ja mikään ei tunnu tulevan valmiiksi (viimeistellyiksi) koskaan. Vähän hivelee mieltä tällaisen postauksen kirjoittaminen ko. fiilikseen:) Olen myös shoppaillut taas lankaa, Novitan uutta Bambua ostin ruokalappuihin pari kerää ja 7 Veljestä muuten vain tarjouksesta. Vaippahousuhässäköitä varten kävin ostamassa Pirtin Kehräämön kampalankaa.

Pikku hiljaa alkaa olla kaikki kouluhommat paketissa, enää parit liikunnan tunnit ja essee, integroivan seminaarin esitykset ja uskonnon tentti päivämääriin sidottuja hommia. Sen lisäksi yritän vielä ennen toukokuuta saada fysiikan labrat hoidettua, jolloin enää gradu jäisi keskeneräiseksi. Sitä sitten kesällä ja syssymmällä olisi tarkoitus ajatella enemmälti, jos vaan voimia ja aikaa riittää. Täällä jatketaan hommia paisuvissa tunnelmissa.


Nyt valmistautumaan illan jääkiekkopeliä varten. Yritän kirjoitella jatkossa ahkerammin taas. Kuten muistaakseni viimeksikin ajattelin:D
~Kvaakkuli~

PS. Ilmoittauduin kesäkassivaihtoon. Tai ainakin laitoin lomakkeen menemään. Keväällä olisi niin mieleni tehnyt taas SNY:hyn kammeta, mutta rahatilannetta pitää tarkkailla sattuneesta syystä nyt entistä tarkemmin.
Kesäkassi 2014 -vaihto

lauantai 1. maaliskuuta 2014

Niitä lupailemiani vauvan sukkia:)

 Malli : Junasukat (ravelrylinkki, en löytänyt ohjetta vanhalla linkillä, mikähän lie syynä?)
 Puikot: 2,5 mm
Lanka: Novitan Pikkusisko, menekki 28 g
 Koko: vauva

R:n lapaslangoista tein taas vaihteeksi junasukat. Näissä toistuu siis täysin sama värimaailma kuin lapasissa. Tarkoitus oli käyttää jämätlangat pois, mutta harmaata jouduin korkkaamaan uuden kerän, kun keränloppu ei riittänytkään. Vielä olisi tätä lankaa siis käytettävissä, aikuisellekin jotain varmaan saisi. Tykkäsin tästä langasta, jatkossa taidan käyttää tätä enemmältikin.

Malli: Toe Up Baby (ravelrylinkki)
 Puikot: 2,5 mm
 Lanka: Novitan Wool, menekki 13 g
 Koko: pienen pieni

SAH- haasteeseen helmikuussa valmistui pienet varpaista varteen neulotut sukat. Miulla oli vaikka kuinka monet sukkaohjeet katseltuina, mutta sitten päätin tehdä ehkä tarpeellisimmat. Tai noh, tarpeelliset ja tarpeelliset.. Näistä tuli ensinnäkin aika pienet ja toisekseen olen jotkut vauvan sukat jo neulonutkin. Onneksi vauvoja on nyt tulossa lähipiiriin useampia, onpahan sukille pitäjiä... Ohje oli hyvin simppeli, päättelyn tein perinteisesti ohjeesta poiketen. Woolia jäi vielä vähäsen, lopusta tulee pienet tossut ;)

Malli: Kuurankukat Kaikki lähti lapasesta- kirjasta
Puikot: 2,5&3 mm
 Lanka: Novitan Pikkusisko, menekki 61 (aluslapaset) g ja
Novitan Wool, menekki (päällyslapaset) 59 g
 Koko: pieni nainen

Toiset SAH- lapaset, kauniit kuurankukat tein itselleni. En näitä pakkasilla ehtinyt käyttämään, tänäänkin täällä oli aivan ihana kevätilma. Jos ei siis lasketa kauhean liukkaita kävelyteitä. Näitä lapasia oli koukuttava neuloa, tai ainakin päällyslapasia. Selvemmät kuvat antaisivat enemmän oikeutta kauniille pitsille. Aluslapaset ovat ihan peruslapaset kirjan ohjeella, mustaa Pikkusiskoa kaksinkertaisena. Ovat lämpimät jo yksinään, ja päälle kun vetäisee pitsit, niin ei palelisi kädet pakkasellakaan.

Malli: Oma keppari
Puikot: 3,5 mm
 Lanka: Novitan 7 Veljestä, menekki 50 g

Kummityttö on huratanut hevosiin, ja kysyin jo ennen joulua, millaisen kepparisukat hän haluaisi. Joulu tuli ja meni, keppari oli päättelemistä ja korvien kiinni ompelua vaille valmis, kun heillä kävin viimeksi. Nyt sain vihdoin ja viimein tehtyä nämä viimeistelyt. Seuraavaksi odotan vastausta harjan väriä varten :) Kyllä me kesäksi uusi keppari tästä saadaan, jos en ihan laiskistu kokonaan. Sellaista lievää projektittomuutta ja aloittamisen vaikeutta on nimittäin ilmassa...

Aika menee todella pitkälti kouluhommissa. Viimeinen harjoittelujakso alkoi tällä viikolla, tosin oppilaat lähtikin sitten eilen hiihtolomalle :D No, ehkä se viikko tässä välissä ei paljoa vaikuta. Miulla ei ole tietoakaan lomasta, maanantaina ja keskiviikkona on tentit, ja alkukasvatusta on luvassa muinakin päivinä. Loppuviikosta on vähän vapaampaa, pikkusisko tulee tänne lomailemaan silloin.  R:n veli perheineen kävi meillä ekaa kertaa kylässä tänään, leivoin laskiaspullia ja laitettiin hernekeittoa. Onpahan tullut sitäkin kokeiltua, keiteltiin sitä sellaiset neljä tuntia aamupäivällä. Mutta hyvää se oli, sitä ei käy kieltäminen. Täällä siis harjoitellaan perustavan laatuisia ruuanlaittotaitoja. Ruokaahan me osaamme laittaa ja itse aika paljon laitetaankin, mutta tällaiset perheruuat ja enemmän kerralla (käytettiin kilo herneitä) on nyt harjoittelun alla. 

Mutta eiköhän tässä taas ollut kerraksi tarpeeksi. Jos vaikka edes yrittäisi vähän useammin kirjoitella, niin ei tulisi näin pitkiä kirjoituksia sitten kerralla....
Hyvää maaliskuun alkua!
~Kvaakkuli~

tiistai 4. helmikuuta 2014

Kuulumisia

Malli: Elonkorjuu
Puikot: 6 mm
 Lanka: Pirtin Kehräämön kampalanka, menekki 155 g
 Koko: iso

 Tässäpä tädin lahjahuivi. Malliksi valikoitui Elonkorjuu, joka on pitkään ollut listalla. Langaksi ostin ihan "oikeaa" lankaa, kun luksusta halusin tädille. Tosin lankakaupassani oli vain kampalankaa, ei karstalankaa. Huivia oli kiva tehdä, alussa oli vähän joitain ongelmia, mutta nopeasti se lähti selvenemään. Lopussa vain kävi niin, että en ottanut Savoon keltaista lankaa, kun en tajunnut, että reunaan olisi kuulunut olla keltainen. Eihän sitä huomaa, jos ei tiedä, että näin pitäisi olla. Mutta olisi se ehkä tuonut lisää luonnetta huiviin. Kuva on taas huono, tarkoitus oli siis kuvata tämä ulkona, kauniissa lumimaisemassa, mutta kuinkas sitten kävikään... 


Tämä kuva taas on viime viikonlopulta, ihanaa, kun on lunta! Tosin pakkaset menivät jo vähän liiallisuuksiin. Nyt ulkona ei sitten olekaan pakkasta melkein ollenkaan. On tää Suomen talvi tällaista :D Mutta täällä ollaan taas itärajalla, omaa koulua on ollut muutama tunti päivässä. Harkka oli aivan ihana, mulla oli ihana luokka ja ohjaajat, alakoulu on niin miun paikka! Nyt pitäisi tämä kevät tehdä ahkerasti töitä, niin valmistuminen voisi jo siintää pikku hiljaa edessä päin. Olen yrittänyt tehdä fysiikan labroja pois alta ennen viimeisen harjoittelun alkamista, tässä vielä kuukauden päivät olisi siihen hetkeen. Ei mulla enää olisi kuin kaksi palautettavaa, lähes valmista rapsaa, ja kolme tekemätöntä työtä (tietysti vaikeímmat..). Yhden menen mittaamaan nyt torstaina, eli vähenee vaan entisestään. Nyt on iskenyt vahva valmistumistahto, jos ennen juhannusta saisi gradun tehtyä ja paperit hakuun, niin voisi vaikka jäädä suoraan äitiyslomalle siitä sitten ;)

Mutta tällaista tänään. Tästä lähtien päivittelen useammin... Kohta olisi valmiita lapasia Ravelryn Suureen Asustehaasteeseen, ja se pikkusiskon villis on kohta valmis, tosin se on Savossa, kun ei mahtunut mukaan.

Hyvää helmikuun alkua!
~Kvaakkuli~

maanantai 25. marraskuuta 2013

Liian pitkä tauko...

Ohops.. Edellisen kerran olen jotain kirjoitellut kuun alussa. Aika (eli viikonloput) on vierähtänyt kotona, Mikkelissä ja kouluhommia tehden, enkä ole joutanut rauhassa kirjoittelemaan ollenkaan. Nyt oli pakko ottaa aikaa itselle ja kirjoittaa. Sain justiinsa suurimman osan harkkaan kuuluvista kokeista tarkistettua, olipahan homma. Muutamassa paperissa on vielä ongelmia joissan tehtävissä, pitää ohjaavalta kysellä, mitä niiden kanssa tehdään...

Harkka alkaa muuten olla melkein taputeltu, tällä viikolla on vikat oppitunnit ja sitten olisi muutama ryhmänohjaus enää ja tietysti loppuraportin vääntäminen. Sinäänsä ihan ymmärrettävää, että loppu lähenee, jouluunkaan ei ole kuin kuukausi enää, apua! Sitä ennen on vielä kaksi tenttiä ja ihan liian monta kirjallista palautusta.. No, ei kait se auta kuin pakertaa. Sitten pääsee suhteellisen pitkälle joululomalle :)


Mutta nyt itse asiaa. Vaikka hiljaisempaa on täällä ollut, on jotain tapahtunut puikoilla. Ensinnäkin ostoksia jo tän kuun alusta. Lankaa +250g, tosin osa on jo käytetty pois. Ja tämän lisäksi perjantaina +300g lisää, siitäkin osa jo melkein valmiissa työssä...

Puikot: 6 mm
 Lanka: Novita Aino, menekki 126 g
 Koko: 0-3 kk 

Halusin neuloa viimeisetkin Ainot pois pyörimästä. Pitkään pohdin, mitä yhdestä harmaasta ja vähästä valkoisesta saisi ja päädyin etsimään Ravelrystä langan nimellä ohjeita ja löysin tämän. Kaikissa projekteissa ei ollut tietoja langan riittävyydestä, mutta hyvin riitti, valkoinen loppui taskun reunaan aika tarkasti. Napit ostin Käsityövakasta, siellä on ihania nappeja! Harmaana ei tosin ollut paljoa lapsille sopivia juttuja, mutta tällaiset sieltä löytyi.

Harmaata lankaa jäi vielä, joten sekin piti kuluttaa loppuun. Aloitin vain neulomaan aina-oikeaa, ja lopulta päädyin pikku sukkiin, jälleen kerran. 

 
Puikot: 6&3 mm
 Lanka: Novita Aino&Wool, menekki 21 g
 Koko: pieni 



Sukkaosat tein siis Woolista, koska sitäkin oli pieni nöttönen jäljellä. Eikä minulta löytynyt sillä hetkellä muuta valkoista lankaa, kun tuli neulottu muutama autopipo... Nyt on taas valkoistakin, olen nimittäin hurahtanut autoihin... Tai niitä teen siis joululahjoiksi R:n veljelle ja pojille.

Malli: Autopipo
Puikot: 3,5 ja 4 mm
 Lanka: Novita 7 Veljestä, menekki 56 g
 Koko: 2 vuotta ?

Ekasta versiosta tuli pieni kahdesta syystä: tiheys ei täsmännyt mallineuleessa ja unohdin kopioda kavennukset lähtiessäni luennolle, joten tein kavennnukset  omalla tavallani. Kyllä tää Nallelle sopii :) Ja varmaan pienemmälle lapselle, mutta pipon piti tulla pojille 3&4 vuotta, eli ei toivoakaan heille. Siispä uutta yritystä kehiin...


Malli: Autopipo
Puikot: 4 ja 5 mm
 Lanka: Novita 7 Veljestä + punainen Jannea, menekki 65+66 g
 Koko: n. 5 vuotta

Nyt onnisti, kun vaihdoin isommat puikot. Valkoinen lanka meinasi loppua toisen pipon kohdalla, joten raidoitin yläosan. Sen verran sitä jäi, että kivasti sain tupsuihin vähän valkoistakin. Lilaa lankaa jäi vähäsen, mutta ajattelin tehdä veljeksille eriväriset pipot. Toivottavasti ei synny tappelua, kumpi saa kumman... Alkuun toi raidoittaminen epäilytti, mutta siitä tuli oikeastaan jopa sievempi kuin tuosta lilasta.

Nyt puikoilla on vielä yksi autopipo tosiaan. Tai sekin on päättelyä ja tupsua vaille valmis itse asiassa. Samoin Naavainen kaulahuivi on melkein valmis. Joululahjatehdas siis pyörii. Mutta nyt on tullut kirjoitettua jo aika kauan, pitäisi vähän tuntisuunnitelmia katsoa vielä ja lukea äikkää. Tai sitten en jaksa, mutta ihan hyvän tovin jo uhrannut tälle:) Toivottavasti seuraava päivitys ei ole näin super!

Hyvää marraskuun viimeistä viikkoa!
~Kvaakkuli~



perjantai 1. marraskuuta 2013

Viimoiset

Malli: Superit polvarit II
 Puikot: 3 mm
Lanka: Regia 4-fädig, menekki 24 g
 Koko: n. 3 kk

Sukkasatoni viimoiset, toiset superit valmistuivat eilen, aika tarkoille siis meni. Harkka vie niin paljon aikaa laskutehtävineen ja suunnitteluineen, eikä meillä ole edes ollut neulomiseen sopivia luentoja montaa nyt. Mutta nyt neulomaan jotain muuta! Jos siis vielä keksisi, mitä muuta sitä neuloisi kuin sukkia :) Tai että onkohan mulla muita kuin sukkalankoja varastoissa... Ehkä niitä joululahjoja voisi pikku hiljaa alkaa mietiskellä tarkemmin. Olen muutaman koristesydämen tehnyt tässä sukkien lomassa, niitä voisi lisää tehdä. Tänä viikonloppuna R onkin muualla, joten voin istuskella koneella tehdän paljon koulujuttuja ja katsellen omia sarjoja. Siinä sivussa olisi kyllä mukava neuloskella jotain, pitänee kaivaa jotain esille :)

Hyvää viikonloppua!
~Kvaakkuli~

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Säärystimet ranteissa



Malli: Oma sovellus, mallineule Cookie A:n Suloisimmat Sukat- kirjasta 
 Puikot: 8 mm
  Lanka: Novitan Hile, menekki 64 g
  Koko: lapsi


Nämä on siis säärystimet lapselle, mutta meikäläisen pohkeet on pikkaisen isommat kuin ko. tytön (tai voisin ainakin veikata niin), joten käytin koon mittaamiseen ja kokeilemiseen omia käsiäni. Ehkä pikkaisen on kapeat, mutta noi venyy mukavasti, etenkin kun laittaa niitä enemmän kasaan. Lainasin kirjastosta tuon Cookie A:n kirjan, jossa olisi niin ihania sukkaohjeita että! Harmi, kun sukkasato loppuu ihan kohta. Ehkä pitää jatkaa omaa sukkailua vielä vähän pidempään... Lanka on mukavan tyttömäistä, omaan makuuni nyt hiukan liian pinkkiä :D Mutta kimalteinen pinkki lanka lienee kummitytölle aivan tehtyä. Nyt on tytsylle sekä joulu- että synttärilahjan poikasta valmiina, jotain pientä näiden neulomusten lisäksi hommaa, niin eiköhän nämä lahjat ole tässä.


Malli: Novitan sukkalehti, malli q
Puikot: 5,5 mm!!
  Lanka: Novitan 7 Veikka, menekki 56 g
  Koko: 30

Nämä olivat valmiit jo aikaa sitten, paitsi että nauhat laitoin vasta tänään :) Näitä on vilahdellut paljon monissa blogeissa, joten päätin käyttää lilan kerän jämät näihin ja ostin valkoista kärkiä varten. Nyt on sitten lähes käyttämätön valkoinen kerä lisää, heh. En tehnyt näihin pyörylää koristeeksi, menevät hyvin ilmankin. En myöskään lukenut ohjetta kunnolla, vaan neuloin menemään kunnes huomasin, että ohjeessa oli tehty osa joustinneuleesta toisella tavalla kuin 2o2n. Nooh, eipä tuo haittaa. Mielestäni oli kauhean kummallista, että sain tiheyteni täsmäämään ohjeen tiheyteen 5,5 mm puikoilla. Aika paljon isommat piti siis ottaa... Näistä tuli ihan söpöt. Käyttäjää näille ei vielä ole tiedossa, mutta jemmailen jonnekin odottelemaan.


Malli: Oma
Puikot: 2,5 mm
  Lanka: Regia 4-fädig, menekki 11 g
  Koko: pienen pieni

Miulla ei ole harmainta aavistustakaan, minkä kokoiset tumput vauvoille pitäisi olla. Siitä huolimatta teen näitä tosi pieniä tumppuja aina vaan. Näihin meni melkein loput tuosta Regiasta, pikkuisen sitä vielä jäi. Aloitin nämä siis luennolla heti noiden polvisukkien jälkeen. Nämä on vähän toisenlaiset kuin aiemmin tekemäni tumput, mutta tosi helpot ja nopeat tehdä. 

Taas vierähti päälle viikko tosi nopeasti. Vime viikonloppuna oltiin Savossa partiohässäköimässä taas vaihteeksi. Ensilumi tuli, sitä satoi ihan liikaa lauantai-aamuna, kun ajeltiin (ja minä siis ajoin) pikku teillä kohti tapahtumaa, hyvä että viittäkymppiä uskalsi ajaa. Mutta hyvin se meni, löydettiin perille vaan parin pitkäksi ajetun risteyksen jälkeen :D 

Maanantaina alkoi harkka ja kävin viemässä kandin hakupaperit, itse papereita ei ole vielä tullut, mutta opintorekisteriin oli tullut kohta luonnontieteiden kandidaatti, jee! Vielä ei ole omat tuntien pidot alkaneet, mutta olen käynyt seuraamassa muiden tunteja, ensi viikolla pääsee sitten tosi toimiin. Paljoa muutapa ei tässä sitten olekaan tapahtunut. Eilen meillä olisi ollut vierailijaluennoitsija, mutta mie en vissiin ollut muistanut laittaa herätystä (olin siirtävinäni sitä 15min, mutta...) ja heräsin 10 muutaman kirosanan saattelemana. Onneksi korvaava videoluento sopii kuin sopiikin aikatauluuni, huh!Viikonloppuna olisi myös pitänyt tehdä enemmän koulutehtäviä, mutta pikkuveljen tenttiin lukeminen vaati avittajaa vieden keskittymiskyvyn omista tehtävistä. Tänään taas leivoin sämpylöitä ihan urakalla, laitoin kaikki muutaman kuukauden vanhat kuivahiivat (3 pussia!) kiertoon :D Kyllä sitä hetken sai pyöritellä palloja, onpahan laittaa pakkaseen nyt. Lisäksi laitoin piirakkaa ja tonnikalalaatikkoa, nyt kun uunia kerta lämmitettiin. R naureskelee, kun olen niin fanaattinen "uunia ei pitäisi lämmittää vain yhden ruuan takia"- lausunnoissani...

Mutta uutta viikkoa kohti. Viimeiset sukkasato sukat saattavat olla toisen supervauvan polvisukat, jos ehdin saada ne valmiiksi ajoissa. Ehkäpä, sillä huomenna on taas alkukasvatusta :) Kohta pitäisi myös alkaa jouluvalmistelut, kun marraskuukin alkaa ensi viikolla! Pari pakettiakin pitäisi pikku hiljaa laittaa menemään...

Hyvää alkavaa viikkoa!
~Kvaakkuli~

torstai 17. lokakuuta 2013

Sukat nro 7&8 ja vihdoin vähän muutakin..


 Malli: Novitan sukkalehti, malli e
Puikot: 2,5 mm
  Lanka: Novitan Nalle, menekki 63 g
  Koko: 35

Kummitytölle neuloin mustat sukat, koska en enää tiennyt, onko pinkki mieluinen. Tosin ostin sitä vaaleanpunaista Hilettä, josta pitäisi vielä säärystimet tehdä samaiselle tytölle. Kun kysyin synttärilahjatoiveita, niin tuli sekä sukat että säärystimet, ehkäpä toiset päätyy joululahjaksi ja toiset synttärilahjaksi. Tytön jalka on kuulemmma 34, mutta kun nämä aloitettiin kärjestä, niin en taaskaan oikein osannut arvioida pituutta ennen kantapäätä sopivaksi. Onpahan nyt vähän kasvunvaraa. Pelottavaahan tässä on se, että nämä melkein mahtuvat minulle! Niin se tytsy on ottanut jo melkein kiinni :D Lanka riitti justiinsa, tein yhtäaikaa varren puoleen väliin, sitten päättelin toisen pisteessä x, neuloin toiset saman pisteen yli pisteeseen y ja jatkoin vielä toiset samaan, kun lankaa riittikin. Jos olisi kahdet samankokoiset puikot, olisi tuo ollut helpompaa, eikä olisi tarvinnut siirrellä pyöröpuikolle toisen silmukoita.


Puikot: 2,5 mm
  Lanka: Regia 4-fädig, menekki 24 g
  Koko: 0-3 kk

Samaan syssyyn toisetkin sukat, tänään luennolla viimeistelin nämä superpolvarit. Aloitin itse asiassa vielä samaan sarjaan samalla luennolla tumppuja, mutta ne on vielä kesken. Saas nähdä, riittääkö lanka, sitä on vielä pieni nöttönen jäljellä. Kivoja nämä pienet projektit, kun saa pois noita jämiä :) Näissäkin nämä pienet puikot käytössä, pikku hiljaa olen löytänyt nämä ohuemmat puikot. 


 Malli: Oma putki
Puikot: 3,0 mm
  Lanka: Novitan Nalle, menekki 15 g
  Koko: pieni

Edelleen näitä tumppuja. En tiedä näiden käytännöllisyydestä yms., mutta tällaisia näytti muuallakin tumput olleen. Koon otin Post-It- lapusta, johon sen olin kirjoittanut varmaankin Kaspaikasta. Tuokin kerä tuli nyt tuhottua paria metriä vaille. Toisen tumpun keltainen pää piti etsiä välistä pois kerityn nöttösen keskeltä, aika leikkimiseksi meni. Mutta sainpa samannäköiset näistä ilman, että tarvitsi korkata kokonaisesta kerästä tuon vähän takia. Tein näistä ehkä vähän pidemmät kuin aiemmista, tai ainakin tuo joustinneule on vähän eri kohdassa.


Titityyssä oli Addien poistomyynti, josta ehdin nappaamaan itselleni 2,5 pyörön ja 2 bambuiset sukkapuikot. Minun piti hommata pitkät 3/3,5 pyöröt macig loopin harjoittelua varten, mutten ehtinyt! Olis pitänyt heti tilata, kun huomasin tuon alen. No, nyt on kahden extraohuet puikot, nyt pitäisi vaan kehdata ostaa noille sopivaa sukkalankaa! 

Viime viikko ja tämä viikko on ollut vähän kiireisempää. Sisko oli täällä lomalla perjantaista eiliseen, käytiin mm. kirppareilla ja Botaniassa, vihdoin ja viimein. Ei siinä kauheasti ole ehtinyt neulomaan tai bloggailemaan. Ensi viikolla alkaa muuten harkka! APUVA! Mutta siitä sitten myöhemmin lisää, nyt iltapaa ja vähän himymiä:)

Hyvää viikonloppua!
~Kvaakkuli~

PS. Olen muuten melkein kandi! Pisteet on jo merkitty rekisteriin, mutta paperit on vielä hakematta, kun kanslisti oli syyslomalla nyt loppuviikosta. Jospa maanantaina pääsisin laittaan ton eteenpäin:)

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Ylläri, taas sukat!

 Malli: omasta päästä
 Puikot: 3 mm
  Lanka: Regia Crazy Color 6-ply, menekki 19 g
  Koko: noin 1 v.

Tein joskus neljä vuotta sitten vähän saman tyyppiset sukat samasta langasta. Nyt Sukkasatoa varten kaivoin langan esiin, otin luennolle ilman sen suurempia suunnitelmia mukaan ja kokeilin helppoa reikäneuletta pikkusukkiin. Mittasuhteet olivat samat kuin Kipparin sukissa, eli nappasin sen jostain netistä, ehkä Käspaikasta. Sukkia tein vähän silloin tällöin, esimerkiksi Katlat ja mysteerisukka kiilasivat ohi useasti. Nyt ajattelin, että teen valmiiksi, niin ehtii vielä tän viikon laskelmiin. Seuraavaksi teen mysteerit loppuun, niin saan 2,5 puikot muihin neuleisiin. Sen jälkeen sitten varmaan ne säärystimet. Mammuttimarkkinoilla oli tuo Aito Suomalainen Sukkalanka tarjouksessa, ja vaikka en niin hirveästi siitä tykännyt, ostin (tai siis ostatin R:llä) kaksi sinistä kerää. Niistä ajattelin tehdä Kalajoet. Näillä suunnitelmilla uuteen viikkoon:)

~Kvaakkuli~

perjantai 30. elokuuta 2013

Kotona taas

Eilen kotiuduttiin kesän vietosta. Päivä meni suurimmaksi osaksi siivoillen, mutta keittiö on vielä vähän vaiheessa. Tänään pitää mennä hoitamaan asuntoasioita, sillä veljeni muuttaa meille, kunnes saa opiskelija-asunnon. Täällä on joka syksy pulaa noista, ja osa asuu esmes hoteillessa sen ajan, kunnes saavat asunnon. Saa ne siihen tuet ja jotain alennusta, mutta ei olisi kiva asua tuolleen montaa kuukautta. Onneksi veljen osalta tämä meni näin helposti :D

Malli: junasukat omilla muutoksilla
Puikot: 2,5 mm
  Lanka: Novita Ticotico, menekki 25 g
 Koko: pieni 

Nämä valmistuivat jo kauan sitten, mutta kuva oli siirretty tälle koneelle, enkä hirveästi kesän aikana tällä käynyt. Nyt tässä kuitenkin perinteinen välityö valmiina. Tosin jalkapöydän päällä sekoilin ja tein sen sitten oman pääni mukaan. Nämäkin menevät varastoon odottamaan pieniä jalkoja.

Tästä tää nyt taas lähtee, syksy! Yliopiston alku syyskuun alussa on mulle ollut selvä merkki syksyn alusta jo kuudetta vuotta. Tämän jälkeen pitänee ottaa uusi merkki, sillä toivottavasti valmistun tänä keväänä tai kesällä sitten. Opiskella voisin vielä vaikka kuinka kauan, mutta Kela ja yliopisto alkaisvat muistutella pikku hiljaa valmistumisesta. Voihan sitä sitten täydennyskouluttaa itseään myöhemminkin vaikka niillä kässänope-papereilla. 

Mutta nyt kahvia keittämään, niin saan nuo miehet ylös! Ei meillä ensin pelata kolmeen ja sen jälkeen nukuta puoleen päivään!
~Kvaakkuli~

torstai 22. elokuuta 2013

Ostoksia


Kummityttö sai pikkuveljen juhannuksen alla. Päätin aloittaa jo joululahjojen tekemisen poitsun lahjasta, tällä hetkellä toisessa hihassa menossa, kohta siis on valmista. Tosin neule jäi Joensuuhun, kun tulin vielä käymään Savossa. Plussaa lankakoriin 250g, mutta jospa suurin osa siitä vähenee myös saman tien.

  

Ennen sukkasatoa olis tarkoitus saada toi takki valmiiksi, edes suunnilleen. Tässä varautumista satoiluun, +100g lisää.Tänä vuonna sukkasatoilen heinäladon puolella, vähän aikaa sitten tuli kutsu sinne. Osallistun myös Weban joululahjavaihtoon tänä jouluna, muut vaihdot ja tempaukset saa osaltani olla. Raha- ja koulutilanne ei anna kauheasti periksi.


 Vielä viimeiset ostokseni, näistä tulee meille uudet verhot olkkariin ja keittiöön. Tai ei näistä kangaspaloista, vaan niinstä isommista. Eurokankaan täti (joka oli kyllä tyttö, suunnilleen miun ikäinen), leikkasi valmiiksi kankaat silleen, että kuviot menee kohdilleen:) Näistä voi kuulemma ommella tabletit, tyynyt tai pöytäliinan. Katellaan, mitä näistä pikkupaloista sitten tulee. Niin, katellaan nyt, tuleeko verhojakaan, sillä ompeleminen on aina vähän sellaista...


 Malli: Suuri Käsityölehti 2/13
 Puikot: 2,5 mm
  Lanka: Novita Ticotico, menekki 12 g
 Koko:pohja 9,5cm

Jotain pientä valmista. Söpöt tuli, ei sen ihmeitä. Piti oikein tarkoituksella tehdä noi reunan virkkuut eri väreillä, tosin kuvassa tuo ei näy kunnolla. En taaskaan jaksanut värejä kaivella, eikä kyllä haittaa. Minusta on muuten hivenen hälyyttävää, että löysin yhdeksät vauvan tossut/sukat kaapista, ja yleensä nää on sellainen pikkutyö, joka tulee otettua nopeasti luennolla, jos ei ole muuta. Montako pienen pientä sukkaa ihmisen tarttee säilöä, ennen kuin niille on oikeasti käyttöä:D

Mutta nyt minä aloitan kirjoittamaan taas ahkerammin, minä lupaan! Ainakin niistä sukista sitten. Pari muutakin valmista työtä on vielä, mutta en saanut kuvattua toista ja toisen kuva on eri koneella. 
Tervetuloa normaali arki ja syksy!
~Kvaakkuli~