Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulu. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Pikainen päivitys joululahjavaihdosta


Vihdoin ja viimein, joululahjavaihdon paketista päivitys! Paketin sain Sonjalta (ja itseasiassa lähetin myös omani hänelle), jonka blogia en päässyt enää lukemaan, harmi. Sain siis itsetehdyn kranssin, marmorikynttilän ja tuollaisen paketin, jossa oli Hile- lanka, sopiva koukku ja käsityöläiselle käsirasvaa. Oikein mukava paketti oli, tuo lanka-rasva- paketti oli hauska:) Niitä vilahteli myös muualla mielestäni. 

Mutta myöhemmin lisää, nyt suihkuun ja neulomaan :D Olen siis kotiutunut harkasta ja nyt pitäisi päästä taas omaan arkirytmiin takaisin. Ja pitäisi varmaan päivitellä taas ahkerammin ja tehdä ne tilastot.. Noh, ehtiihän sitä. 

~Kvaakkuli~

tiistai 7. tammikuuta 2014

Viime aikaisia tekeleitä ja ostoksia

Nyt jos saisin vihdoin jotain kirjoiteltua tännekin ylös:) Joululoma oli ja meni, otin suurimmaksi osaksi ihan lomailun kannalta, ja hyvää teki. Liikuskelin niin kotona kuin R:n ja kummitytön luona, taisi pari muutakin reissua mukaan mahtua. Tänään jatkui sitten harjoittelu omassa alakoulussa nelooviitosten seurassa. On ne aika symppiksiä noi lapsukaiset:) Viime viikon tein vähän jo koulujuttuja, mutta nyt pitää sitten tehdä ahkerasti harkkajuttuja. Ekat tunnit pidän tosin vasta perjantaina, mutta seuraamista teen ennen sitä jo. Seuraamisia taitaa tulla ylimäärinkin, mutta ajattelin, että sama olla siellä, yhtä hyödyllistä kaikki hommat siellä on. Sitä paitsi, luokassa tarvitaan aina auttavia käsiä:) Pääsen muuten pitämään yhdet kässän tunnit, jännää! Tehdään trikoopipot, tai ainakin aloitetaan niitä. Mutta nyt omiin valmistuneisiin. Yritän tehdä yhteenvedonkin jossain vaiheessa, niin saan +/-- tilastot kodilleen jne. Lukema pelottaa jo valmiiksi....
 

Puikot: 3,5 ja 4 m
 Lanka: Novita 7 Veljestä, menekki 77 g Koko: aikuinen 

Viimeinen pipo tätä sarjaa meni myös lahjaksi. Nyt tein vähän isommilla puikoilla, jolloin sain aikuisille sopivan pipon aikaan. Neulomisessa ei muistaakseni ollut mitään sen kummepaa. Ai niin, pienemmistä pipoista poiketen tein tähän kahden kerroksen renkaat. Pipoista kuulemma tykättiin, eikä haitannut, että olivat vähän eri näköiset :)



Malli: Oma helmineulekauluri ja kukka
Puikot: 6 mm
 Lanka: Novita Naava, menekki  98 g
 Koko: aikuinen

Kokeilin ensimmäistä kertaa Naava- lankaa. Se oli ihan kivan tuntuista, mukavan pehmoista. Tein kaulurin ajatuksella koko kerä vaan tähän, ja niinhän se melkein menikin. Kukasta oli tarkoitus tehdä rintaneula, mutta en sitten selvinnyt ostamaan korupohjia, joilloin kukka jäi meidän pöydälle pyörimään. Tämänkin meni lahjaksi, toivottavasti saaja pitää tästä. Aika tiukka tästä tuli, juuri ja juuri menee kaulan ympäri kahdesti. Luultavasti tämä kuitenkin venyy vielä, ettei sen suhteen mitään hätää.



Joululahjoiksi tein neulahuovuttamalla sydämiä. Näihin olisi alkuperäisen ajatuksen mukaan tullut myös paljetteja, mutta en jaksanut rueta nyhräämään niitä. Kymmenkunta tuli näitä tehtyä. Pari jäi myös kotikuusta koristamaan, ehkä ensi vuonna teen näitä lisää.



Malli: Kauneimmat liinat-lehti
Koukku: 1,25 mm
 Lanka: Novita Kotiväki, menekki 128 g yhteensä

Näitä tein kavereille lahjaksi. Liinat oli suhteellisen helppoja virkata, mutta kuten kuvasta näkyy, pingottaminen tuotti taas vaikeuksia, heh. Tärkkäsin nämä taas sokeri-vesiseoksella, jolloin nämä voi laittaa ikkunaan tai oveen riippumaan. Nättejä, vaikka itse sanonkin:)




Koukku: 1,25 mm
 Lanka: Saksan tuliainen x vuodelta 2008(?), menekki 4 g/sydän, yhteensä 36 g

Joulukorttien mukaan laitoin pienen jouluyllärin, virkattuja sydämiä. Näitä en tärkännyt, vaan ainoastaan kastelin ja pingotin. Näin pienet kappaleet eivät tärkkäystä kaivanneetkaan. Lisäksi minulle tuli vähän kiire joulukorttien kanssa, joten ei nämä olisi ehtineetkään kuivaa postin mukaan...


Malli: Lumiukot Suuri Käsityölehti 11-12/13
Koukku:  2 mm
 Lanka: Novita Kotiväki, menekki ? g

Olen hyvin ahkerasti taas punninnut kotona näitä:D Pikkusisko pyysi virkkaamaan lumiukkoja, ja miehän innostuin vähäsen. Ensimmäisen tein valkoisesta Hileestä, mutta siitä ei ole kuvaa. Sen lisäksi tein nämä kolme veijari. Aika hauskojahan näistä tuli. Näitäkin voisin tehdä ensi jouluna lisää vaikkapa lahjoiksi. Samassa Kässälehdessä oli myös neulottuja pöllöjä jne, joita voisi myös tehdä...


Lankaakin on tullut taas osteltua. Kummitädillä on kuusikymppiset tulossa, joten päätin neuloa hänelle huivin lahjaksi. Uutta lankaa tähän ostin 300 grammaa. Lisäksi pikkusiskon villapaitaa varten ostin 700 grammaa lankaa. Että neulomista riittää...



Tässäpä kaikki viime vuonna valmistuneet ja ostetut langat taitaakin olla. Tämän vuoden puolelle livahti tuo yllä mainitun huivin valmistuminen, joten esittelen sen myöhemmin. Kauhean huonot kuvat otin siitä kiireessä, sillä huivi oli pingoituksessa lahjan antamista edeltävänä iltana, eikä valoisaa riittänyt taas mihinkään, voi pöh! Mie jo haaveilin, että lumisessa maisemassa saisin hyvän kuvan siitä siskon avustuksella, mutta kattia kanssa! Mie tahdon lunta edes vähäsen!



Tässäpä vielä meidän joulutunnelmaa. Ensi joulu tuleekin olemaan meille ihan uusi ja erilainen, mutta siitä lisää vähän myöhemmin:) Kesää kohtihan tässä mennään jo kovasti, ihanaa! Kuten koululla laskivat, eihän hiihtolomaan ole kuin 7 viikkoa, sitten viisi kokonaista viikkoa ennen pääsiäistä, kaksi lyhyttä viikkoa pääsiäisenä ja vappuviikko vielä kaupan päälle suoraan perjantaivapaineen ja kas, kolme viikkoa ja viimeinen, helatorstain takia lyhyt viikko. Niin se opettajuuden paras puoli tuli taas esille opettajanhuoneessa vanhoilta opettajilta, heh:D



Mukavaa tammikuun alkua, palaillaan!



~Kvaakkuli~

maanantai 16. joulukuuta 2013

Taas useampi päivä

Eihän tää nyt lähtenyt alkuunkaan rullaamaan :D Noo, ei voi mtn, tällä aikataululla mennään, mkä annetaan...


 Kävin noutamassa joululahjavaihdon paketin 11 päivä. Jännä nähdä, mitähän tuolta paljastuu...


Tarkoitus oli avata tämä pikkupaketti vasta 13.12, mutta uteliaisuus voitti jo alkukuusta :) Sen jälkeen oli tarkoitus postata tämä kolmastoista päivä, mutta sille päivälle on oma ehdoton kuvansa, eli yhtä hyvä päivä on tämäkin 12.12., jolloin nappasin kuva näistä. Kiitoksia Weballe paketista, etenkin nuo silmukkamerkit ovat aivan ihania! Pikkuiset kulkuskorvakorut ovat myös suloiset, mutta minulla ei ole reikiä. Annan nuo eteenpäin kummitytölle lahjaksi:)


Kolmastoista päivä nähtiin kavereita pikkujoulujen ja peli-illan merkeissä. Bonhanza on aivan mahtava peli! Tarjolla oli nyyttärihengessä tortilloja ja pientä naposteltavaa, sekä glögijuustokakku. Itselle se ei oikein  uponnut, mutta vieraille tuntui maistuvan. Jaksoin pitkästä aikaa valvoa myöhään, yleensä uni alkaa hiipiä viimeistään yhdeksän maita silmiin, nyt mentiin kahteen suhteellisen helposti. Ehkä seitsemän maita juotu kahvikupillinen auttoi asiaa...


Neljästoista päivä käytiin pitkästä aikaa leffassa, pitihän se uusi Hobitti ennen joulua käydä katsomassa. Luin viime vuonna kirjan, leffa poikkesi aika tavalla siitä. Mutta ei se poista faktaa, että jälleen kerran leffa oli hyvä ja hauska! Lauantaina oli myös joulumarkkinat, joilta löysin äitille lahjaksi pellavaisen liinan R:lle brietä ja olutmeetvurstia..


Käyn todella huonosti kirkossa. Tänä vuonna taisi tulla jopa toinen kerta sunnuntaina, kun käytiin laulamassa kavereiden kanssa joululauluja. Tulkoon joulu on yksi suosikki joululauluistani, mutta sitä ei harmikseni laulettu tänä vuonna. Onhan tämä aika vaikea isolla porukalla laulaa. Tätä lauloin joskus lapsikuorossa, josta se on jäänyt mieleeni. Täällä oli muuten aika tiivistahtiset laulelmat, alta tunnissa olivat ohi ja kirkon orkesterikin soitti kolme kappaletta ilman laulamista. 


Tänään olen sitten yrittänyt opiskella ahkerasti. Jotenkin tänä syksynä vaikka olen kuinka ennakkoon aloittannut tenttikirjojen lukemisen, niin itse luentomatskujen lukeminen on jäänyt viime tippaan. Onneksi kirjat ja luennot tukevat toisiaan tällä kertaa. Huomenna olisi siis viimeinen tentti tälle syksyllä, sitten suuntana harkka alakoulussa:)

Edelleen olisi esiteltäviä neuleita/virkkauksia, mutta ne jääkööt edelleen odottamaan parempaa aikaa. Nyt iltapalalle sarjan myötä ja ajoissa nukkumaan, niin jaksaa nousta kertaamaan aamulla..

~Kvaakkuli~

tiistai 10. joulukuuta 2013

Monta päivää putkeen


Kolmannen päivän kuva on otettu vasta neljäs päivä, mutta kertonee fiilikset. Kolmas päivä oli sitten lämpötila plussan puolella, jolloin seuraavana päivänä pääsi sitten liukastelemaan. 


Neljäs päivä lähetin erään paketin matkaan ja olin paketoimassa lahjoja paikallisessa Cittarissa partion takia. Eihän niistä kaikista ihan niin kauniita tullut, mutta pakettiin ne pääsivät. Tämä paketti lienee jo perillä? Sain oman pakettikorttini tänään ja ihmetys oli suuri, kun kortissa luki saman henkilön nimi, kelle lähetin paketin! Hassua :)


Viides päivä matkattiin Savoon pienen loman viettoon. Olipa ihana irrottautua arjesta! Lievästi painaa kouluhommat (köh, köh, joita pitäisi kyllä nyttenkin tehdä, köh...) ja väsymys päälle. Kotona en tehnyt mtn koulun eteen, mikä oli ihan hyvä...


Itsenäisyyspäivänä nostettiin lippusalkoon siskon kanssa (edustavasti yöpaidoissa) ja iltapäivällä suuntasin R:n kotiin. Näin pitkästä aikaa veljenpoikia ja heidän vanhempiaan. Katseltiin "linnanjuhlia", syötiin hyvin ja saunottiin. Rauhallinen ilta, henkilökohtaisesti olisin voinut kömpiä jo kasilta nukkumaan...


Seitsemäs päivä jatkoin joululahjojen "paketointia", R:n sisko on töissä muualla jouluna, jolloin hänen lahjansa lähti jo ennakkoon kohti määränpäätä. Muutamia muitakin lahjoja kannettiin jo Savoa kohti, jottei niin paljoa tarvitsisi viikon päästä enää viedä sinne. Silti jäi aika monta vieläkin kannettavaksi. Ehkä niistä selvitään kunnialla joka tapauksessa.


Kahdeksas päivä leivottiin siskon kanssa pipareita ja äiti paistoi. Nam! Jokunen pelti tuli pyöräytettyä..


Eilen tärkkäsin jouluisia tähtösiä kavereilla lahjaksi. Ikkunaan tai oveen näitä itse ajattelin, kuten meilläkin on. Aika nätti tuli tuolla ohjeella, taidan myöhemmin esitellä nämä tarkemmin (kunhan ehtis...). En tietenkään tajunnut punnita ennen sokerointia, höh..


Tämän aamun järkytys, 20 astetta pakkasta! Villapaita päälle ja lisä tumput käteen ja kasiin tietysti kouluun.. Sen verran muutin suunnitelmia, että jatkoin suoraan harjoituksiin luennon jälkeen, ettei tarvinnut erikseen kotiin ja myöhemmin takaisin koululle. Ihan hyvä valinta, mutta unohdin puhelimen kotiin, enkä voinut ilmoitella kotiin muutoksesta, hups..

Tässäpä viikon ajalta nämä. Eihän tämä nyt niin loistavasti lähtenyt käyntiin, mutta aina ei ehdi laittamaan näitä. Siirryn nyt kirjoittamaan esseetä, tai itse asiassa se onkin melkein valmis (jippii!), pitää vain lueskella läpi ja joitain pikku juttuja lisäillä. Vähäksi käy ennen kuin taas loppuu!

Älkää paleltuko!
~Kvaakkuli~

tiistai 3. joulukuuta 2013

2.12.


Eilen paistoi aurinko ja oli kunnolla pakkasta. Mietin, miten ihmeessä tarkenen sitten tammikuussa, jos kymmenen pakkasastetta oli näin kylmä kokemus. Onneksi vielä ei ollut toppahousut jalassa tai kaikkein lämpöisimmät tumput yms. käytössä. Päivä oli kaunis, harmi vain suurin osa siitä meni koulussa. Auringon viime säteitä ehdin kuvailemaan kotiin. Jospa joulunakin olisi näin hyvä sää. Illan tähtitaivas oli muuten todella kaunis, rakastan tähtiä! Lumisesta tähtimaisemasta tulee aina mieleen joulusauna, mutta siitä lisää myöhemmin. 

Tämän päivän kuvaa en ole vielä miettinyt. Tajusin eilen, että teen koko ajan jotain jouluun liittyvää,  pakkailin jo pari lahjaa ja virkkasin lisää lahjakoristeita. Eli eilisellekin olisi ollut monta kuvamahdollisuutta, mutta päädyin aurinkoon, koska se lämmitti eniten mieltä eilen. Ehkäpä tämän päivän kuvassa on tenttikirjallisuutta, tämän syksyn viimeisiä tenttejä varten lueskellaan (ovat muuten samalla myös syksyn ensimmäisiä, jos kypsäriä ei lasketa).

Hyvää joulukuun kolmatta!
~Kvaakkuli~

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

1.12.


Tämä syksy on ollut aika kiireistä ja tressaavaa aikaa, ainakin näin loppua kohti. Pari viimeistä viikkoa on väsyttänyt ihan hirveästi, enkä ole oikein päässyt kiinni edes joulukuun lähestymiseen. Tänään se sitten olikin jo täällä, joulukuun ensimmäinen päivä. Tentiin lukemisen lomassa nappasin kuvan tähtihimmelistäni, jonka tein torstaina partion pikkujouluissa. Ulkona pyrytti melkein koko päivän, ulkona näyttää jo ihan joululta. Minusta ei vielä kuitenkaan ihan tuntunut siltä, vaikka joululahjoja on jo osteltu ja tehty melkein kaikille, joulukorttejakin jo hommailin ja kirjoittelin. Niinpä ajattelin, että ehkä joulufiilis lähestyisi minuakin, jos yrittäisin ottaa joka päivä jonkun jouluisen tunnelmakuva blogia varten. Mitään lisätressin aihetta en tästä aio ottaa, mutta jos vaikka pari kertaa viikkoon edes näitä kuvia kävisi laittamassa... Olisi sitten myöhemminkin muistoja tästäkin joulukuusta. Myöhemmin myös jotain valmistuneista joululahjoista, mutta nyt ei jaksa..

Hyvää joulukuun alkua kaikille!
~Kvaakkuli~

maanantai 25. marraskuuta 2013

Liian pitkä tauko...

Ohops.. Edellisen kerran olen jotain kirjoitellut kuun alussa. Aika (eli viikonloput) on vierähtänyt kotona, Mikkelissä ja kouluhommia tehden, enkä ole joutanut rauhassa kirjoittelemaan ollenkaan. Nyt oli pakko ottaa aikaa itselle ja kirjoittaa. Sain justiinsa suurimman osan harkkaan kuuluvista kokeista tarkistettua, olipahan homma. Muutamassa paperissa on vielä ongelmia joissan tehtävissä, pitää ohjaavalta kysellä, mitä niiden kanssa tehdään...

Harkka alkaa muuten olla melkein taputeltu, tällä viikolla on vikat oppitunnit ja sitten olisi muutama ryhmänohjaus enää ja tietysti loppuraportin vääntäminen. Sinäänsä ihan ymmärrettävää, että loppu lähenee, jouluunkaan ei ole kuin kuukausi enää, apua! Sitä ennen on vielä kaksi tenttiä ja ihan liian monta kirjallista palautusta.. No, ei kait se auta kuin pakertaa. Sitten pääsee suhteellisen pitkälle joululomalle :)


Mutta nyt itse asiaa. Vaikka hiljaisempaa on täällä ollut, on jotain tapahtunut puikoilla. Ensinnäkin ostoksia jo tän kuun alusta. Lankaa +250g, tosin osa on jo käytetty pois. Ja tämän lisäksi perjantaina +300g lisää, siitäkin osa jo melkein valmiissa työssä...

Puikot: 6 mm
 Lanka: Novita Aino, menekki 126 g
 Koko: 0-3 kk 

Halusin neuloa viimeisetkin Ainot pois pyörimästä. Pitkään pohdin, mitä yhdestä harmaasta ja vähästä valkoisesta saisi ja päädyin etsimään Ravelrystä langan nimellä ohjeita ja löysin tämän. Kaikissa projekteissa ei ollut tietoja langan riittävyydestä, mutta hyvin riitti, valkoinen loppui taskun reunaan aika tarkasti. Napit ostin Käsityövakasta, siellä on ihania nappeja! Harmaana ei tosin ollut paljoa lapsille sopivia juttuja, mutta tällaiset sieltä löytyi.

Harmaata lankaa jäi vielä, joten sekin piti kuluttaa loppuun. Aloitin vain neulomaan aina-oikeaa, ja lopulta päädyin pikku sukkiin, jälleen kerran. 

 
Puikot: 6&3 mm
 Lanka: Novita Aino&Wool, menekki 21 g
 Koko: pieni 



Sukkaosat tein siis Woolista, koska sitäkin oli pieni nöttönen jäljellä. Eikä minulta löytynyt sillä hetkellä muuta valkoista lankaa, kun tuli neulottu muutama autopipo... Nyt on taas valkoistakin, olen nimittäin hurahtanut autoihin... Tai niitä teen siis joululahjoiksi R:n veljelle ja pojille.

Malli: Autopipo
Puikot: 3,5 ja 4 mm
 Lanka: Novita 7 Veljestä, menekki 56 g
 Koko: 2 vuotta ?

Ekasta versiosta tuli pieni kahdesta syystä: tiheys ei täsmännyt mallineuleessa ja unohdin kopioda kavennukset lähtiessäni luennolle, joten tein kavennnukset  omalla tavallani. Kyllä tää Nallelle sopii :) Ja varmaan pienemmälle lapselle, mutta pipon piti tulla pojille 3&4 vuotta, eli ei toivoakaan heille. Siispä uutta yritystä kehiin...


Malli: Autopipo
Puikot: 4 ja 5 mm
 Lanka: Novita 7 Veljestä + punainen Jannea, menekki 65+66 g
 Koko: n. 5 vuotta

Nyt onnisti, kun vaihdoin isommat puikot. Valkoinen lanka meinasi loppua toisen pipon kohdalla, joten raidoitin yläosan. Sen verran sitä jäi, että kivasti sain tupsuihin vähän valkoistakin. Lilaa lankaa jäi vähäsen, mutta ajattelin tehdä veljeksille eriväriset pipot. Toivottavasti ei synny tappelua, kumpi saa kumman... Alkuun toi raidoittaminen epäilytti, mutta siitä tuli oikeastaan jopa sievempi kuin tuosta lilasta.

Nyt puikoilla on vielä yksi autopipo tosiaan. Tai sekin on päättelyä ja tupsua vaille valmis itse asiassa. Samoin Naavainen kaulahuivi on melkein valmis. Joululahjatehdas siis pyörii. Mutta nyt on tullut kirjoitettua jo aika kauan, pitäisi vähän tuntisuunnitelmia katsoa vielä ja lukea äikkää. Tai sitten en jaksa, mutta ihan hyvän tovin jo uhrannut tälle:) Toivottavasti seuraava päivitys ei ole näin super!

Hyvää marraskuun viimeistä viikkoa!
~Kvaakkuli~



keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Vuosi 2012

 

Malli: Wingspan
 Puikko: 3 mm
  Lanka: Zeldan Vaalea Paahto- huivilanka, menekki 84 g

Viime vuoden viimeinen valmis neule oli tämä huivi. Lanka oli ihanaa, malli oli ok, jos olisin uskaltanut, olisi voinut tehdä vielä yhden lohikäärmeen harjaksen lisää ja ehkä valita ainaoikein- neuleen tilalle jotain muuta. Mutta hyvä näinkin. Näitä huiveja tulee varmasti tehtyä lisää erilaisia variaatioita.


Joululomaa vietettiin siis Savossa päin. Ennen joulua leivottiin vaikka mitä, kuten punapäällysteisiä mokkapaloja ja pipareita. Tein myös erilaisia karkkeja; toffee vain jäi liian pehmeäksi, mutta hyvää oli se oli silti :) Käytiin myös kummityttöni synttäreillä, laukut olivat mieleiset, myös isosiskolle. Oman pikkusiskon kanssa käytiin hakemassa muutama geokätkö, saatiinpahan edes vähän liikuntaa. Muuten olin taas pienessä nuhassa koko loman ja nyt meinaa kummon yskää painaa päälle. En tahdo, tahdon jumppaan ja hiihtämään! Käytiin myös shoppailemassa, äiti osti minulle lisää lankaa, heh. 



Tultiin uudeksi vuodeksi takaisin Joensuuhun, käytiin kaverin luona istumassa iltaa/yötä melko pitkään. Eilen laskeskelin muiden bloggaajien innoittamana vuoden menekit ja töiden määrän. Kaikkia töitä en ollut edes blogannut, kuten pöllöpaitaa, siitä puuttuu vieläkin silmät! Ehkä paras vuoden työni ja olen sen jättänyt esittelemättä. Muita lemppareita on tuo Wingspan, lahjaksi menneet punaiset sukat, robo-pipo, Paapo-pupu ja Eiku. Yhteensä lankaa meni noin 3900 g, eli ei ihan hirveästi. Väitän, että melkein saman verran tuli ostettua viime vuonna. Pitäisi varmaan tehdä enemmän isoja töitä. KyJyssä lankaa kului reilu kaksi kiloa, eli niihin meni eniten. Ehkä ensi syksynä osallistun taas käyttäen pois valmiita, hirmu suuria varastoja. Esimerkiksi pöllöpaidasta jäi useita ylimääräisiä keriä Isoveljeä, joita yritin jo kuluttaa KyJyssä, samoin Keloa on vielä 3-4 kerää jäljellä. Pohdin, tekisinkö niistä jonkinlaisen villapaidan. Saas nähdä. Seuraavassa vielä pieni listaus töistä kategorioittain:

pääasioita 5
jalkaan 10
käsiä varten 4
kaulaan 8
paitoja 2
rättejä 7
laukkuja 3
joulukoristeita 7
patalappu ja lelu

Sinänsä ei ihme, ettei lankaa ihan hirveästi kulunut, kun paljon pieniä töitä, etenkin kuin noista lasten vaatteita oli 9. Tälle vuodelle en tehnyt lupauksia, mutta pyrin vähentämään lankavarastoa valitsemalla valmiiksi oleville langoille käyttökohteita. Eilen tein jo listaa (niin, listaa, aika ihmeellisen järjestelmällistä taas), mitä voisin tehdä mistäkin. Yritän siis olla myös ostamatta lankaa, tosin suoraan sanon, että jos keksin jonkun kivan lahjan tms, johon tartteen lankaa, niin se on menoa silloin se!

Mutta eiköhän tässä ole taas tälle aamulle tarpeeksi. Tänään olisi tarkoitus siivoilla ja järjestellä muutenkin asioita uutta lukukautta varten. Minun pitäisi tehdä paperihommia partiota varten, mutta olen päästänyt unohtumaan esim. edellisen hallituksen jäsenet ja kokoukset, jotka pitäisi saada papereihin. Ei voi näin hyvin unohtaa alle vuodessa! Samoin voisi koulujuttuja alkaa jo tekemään pikku hiljaa, niin ei kiire iskisi heti ekalla viikolla. Ehkä... Minulla alkaa vihdoin se kässän kurssi, joten täällä varmaan esiintyy niitäkin juttuja enemmän sitten:)

Hyvää alkanutta vuotta 2013, olkoot se kaikille loistava!
~Kvaakkuli~

perjantai 21. joulukuuta 2012

Joulutunnelmissa


Koulu tältä syksytä ohi, hyvä mieli viimeisestä tentistä ja jouluhäslinki aloitettu:) Tänään tehtiin karkkeja ja leivottiin vähän muutakin. Keskiviikkona availin ekoja joulupaketteja, joista Lauralta tulleesta paketista paljastui lisää joulupalloja, servietteja ja suklaata. Annoin suklaat pikkusiskolle, mutta muut pääsivät koristamaan omaa kotia. Kiitoksia paketista. Samoin avasin R:n joululahjan, josta paljastui iso kuivakakkuvuoka, pari muumipiparimuottia ja Poliisimestari-muki, yksi lisää kokoelmaani, jee. Ostin itse Stam1nan levyn ja Uno-kortit, melkoinen puute meidän peliarsenaalista tuli paikattua


 Malli: oma
Koukku: 5 mm
  Lanka: Novitan 7veikka, menekki 194 ja 206 g
Aloitettu  10.7./13.7, valmis 22.12.
 
Nämä on vielä ihan vähän kesken, mutta enköhän mie saa näihin vuorit ommeltua huomenna. En enää aio ennen jouluaattoa blogata (=en varmaan ehdi siis:)), joten otin vähän varaslähdön tähän ilmoittamiseen. Pakko miun ne on huomenna tehdä, että lahjansaajat saavat ne ajallaan. Ostin näihin magneettisulkijat, jotka unohdin väärään paikkaan, joten tänään ostin vetskarit kiinnitykseen. Eli ähertämistä on luvassa, katsotaan mitä siitä tulee... Onneksi äiti voi auttaa.

 

Mutta nyt toivotan kaikille hyvää Joulua!
~Kvaakkuli~

tiistai 18. joulukuuta 2012

KyJy nro 18


 Malli: oma
Puikot ja koukku: 6 mm ja 8 mm
  Lanka: Novitan Aino, menekki 143g
Aloitettu  10.7., valmis 14.12.

Tätä lankaa minulla oli jemmassa 4 valkoista ja 1 harmaa kerä. Tarkoitus oli alunperin käyttää niitä mahdollisimman paljon pois, mutta en löytänyt sopivaa ohjetta mistään noin vähälle langalle. Jossakin näin kuitenkin langasta tehdyn boleron, joka vaikutti oikein kivalta, ei liian istöiseltä työltä. Lankaa jäi edelleen jemmaan, niistä tulee vielä vaikka mitä, ehkä.. Alunperin meinasin tehdä jonkinlaiset hörsylät hihoihin, koska tämä on aika koruton muuten. Saas nyt nähdä, jos tätä tulee käytettyä enemmän arkikäytössä, ei se taida tarvita koristuksia. Ehkä hihoista olisi voinut tehdä pidemmät, kun ei tehdnyt niitä härpäkkeitä. Bolero on neulottu ensin pyörönä, väliin tasona ja sitten taas pyörönä, aukkoon on virkattu pari kerrosta kiinteitä silmukoita. Simppeliä! Viimeisiä vaille olisi nyt tämä  homma  paketissa. Laukkuihin on jo osat valmiina, pitäis vain ommella hihna/pohja muihin kappaleisiin ja tehdä vuorit. Mutta niistä lisää myöhemmin, kyllä mie ne ennen joulua saan valmiiksi :)




 Malli: Suuri Käsityölehti 11-12/12
Koukku: 1,25 mm
  Lanka: Novitan virkkauslanka

Ratkaisin joulukoristeongelman tekemällä näitä tähtiä. Nyt ikkunassa roikkuu yksi sarja ja ovessa roikkuu hiutalekranssi, josta en kehdannut hyppiä ottamaan kuvaa, voisi naapurit katsoa kummasti. Näiden lisäksi ripustin edellisen postauksen kävyt kaktukseen, joka toimii lähes kuten kuusi, muttei tiputtele neulasia :D Enkä edes pistänyt itseäni, pahasti.


Viimeistä tenttiä viedään tältä syksyltä, vähäksi käy ennen kuin loppuu. Vähän vielä illalla ja huomen aamulla pitää kerrata, mutta eiköhän tämä tästä. Sitten alkaa loma, jee. Okei, puolisen toista viikkoa olis tarkoitus ihan lomailla, sen jälkeen voisi iskeä kiinni kirjallisiin töihin (mikä kandi, vieläkö sen on muka kesken, arghh!!). 

Mutta eiköhän tämä riitä. Jos sitä vielä tosiaan vähän lukisi :)

~Kvaakkuli~

PS. Käytiin katsomassa Hobitti viikonloppuna, oli aikas hyvä. Eniten tykkäsin kääpiöiden lauluäänestä!

maanantai 10. joulukuuta 2012

Tunnelmia


Availin siis jo joulupaketteja. Weban paketista paljastui itse tehtyjä joulukoristeita, juuri parahiksi, kun olin ehtinyt valittelemaan, ettei meillä ole muuta kuin valot ja kynttilöitä! Olen muuten tehnyt niitä tähtiä, tosin tavoitteeksi tulikin tehdä jonkinlainen kranssi niistä, saas nyt nähdä. Tosi nopeita ovat tehdä, mutta toisaalta tästä ole jouluunkaan enää hirveästi aikaa! Apua! Kaikki tulee vähän yllättäen tänä vuonna, orientaatio ei ole kohdallaan. Suurin osa joululahjoista on onneksi ostettu ja enää muutama KyJy jäljellä, tosin niissä on kaksi joululahjaa vielä mukana. Kortit lähti tänään postiin. Kyllä tämä tästä...


Viikonloppuna oltiin kotona. Tässä meidän pikku tytsy, joka on kasvanut jonkin verran edelleen. Ei se silti mitenkään kovin iso ole :) Söpöläinen oli muuten aivan loistava; kävin itse haistelemassa oven raosta, millainen sää on ulkona. Tuo tuli vähän sen jälkeen kattelemaan, että voisin ulos lähteä. Avasin oven, laitoin kiinni ja saman vielä kahdesti, mutta tyyppi vaan katseli ulos ja minuun. Lähdin hakemaan ulkovaatteita, niin johan alkoi oven raapiminen. Käytiin siis vähän ulkoilemassa yhdessä, tosin pilasin tyypin linnun metsästyksen pelottelemalla linnukt pois. Mutta kotona oli myyjäiset, jonne tehtiin erilaisia karkkeja ja keksejä. Oli myös joulun avajaiset, joissa pyörähdettiin vain nopeasti. Torstaina oli parikymmentä astetta pakkasta, jolloin vietin päivän R:n luona sisällä soittaen piano ja lähinnä vain ollen. 

 

Nämä ihanuudet ostin jo tiistaina, ja ne pääsivät koekäyttöön viikonlopuksi. Aluksi ne vähän hiersivät, mutta pikku hiljaa alkavat olla sopivat jalkaan. Tuli melkoinen lovi pankkitilille, meinasi jo vähän pelottaa, että tuli ostettu huonot ja kalliit kengät. Kaveri näiti El Naturalistoja suositteli. Seisoin myyjäisissä nämä jalassa viitisen tuntia, eikä perinteistä jalkakipua ollut havaittavissa.


 Malli: patalappu Kukkis-myssyn alku, tiskirätit oma 
Puikot ja koukku: 3 mm
  Lanka: tiskirätit Hjertegarnin Blend Bamboo, menekki 12+13 g,
patalappu Red Heart Eco-cotton, menekki 42 g
  Aloitettu 12.7., valmis 10.12.

Viimeisenä, muttei vähäisimpänä uusimmat valmiit KyJyt. Kukkis-myssy koki muodonmuutoksen langan vähyyden takia ja sai kaverikseen tiskirättejä. Helpolla pääsi, kun purki vain kavennuksiin asti ja päätteli:) Näköjään yksikin rätti olisi riittänyt kaveriksi, mutta menkööt näin. Taas valojen kanssa ongelmia, murr! Mutta enää kolme työtä jäljellä, nekin viimeistelyä vaille valmiita. Tosin laukut pystyn tekemään loppuun vasta Savossa, täällä minulla ei ole ompelukonetta sisäpusseja ommellakseni. Mutta jäähän siihen neljä päivää vielä aikaa, lähdetään joululomalle 20. päivä.

Mutta eiköhän tässä taas ollut tarpeeksi asiata yhdelle kertaaa. Viimeisiä kouluhommia pakertamaan tai sitä kranssia/laukkuja. Kranssi olisi kyllä kiva saada mahdollisimman nopeasti oveen, että siitä ehtisi vielä nauttia ennen lomaa:)

Hyvää jouluajatusten täyteistä viikkoa!
~Kvaakkuli~

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Loppukiri alkakoon!


Malli: Pienten pukimet, vauvan töppösukat
 Puikot: 3,5 mm
 Lanka: Novita Wool, menekki 71 g
Aloitettu 9.7., valmis  27.11. 

Mikä väriyhdistelmä! Kesällä lankoja valitessa nämä oikeasti näytti hyviltä! No, ei nää nyt ihan hirveältä näytä, mutta ei kyllä suoranaisesti miellytä silmääkään. Ohje oli kiva, mutta sisälukutaidottomana tein "töppöosastakin" oikeaa enkä aina-oikein- neuletta. Ihan kiva noinkin, olisi vain elävöittänyt sukkaa. Nämä tehtiin kahdella puikolla ja taakse tuli sauma, niin kuin tosi monessa tuon kirjan ohjeessa. Olisi voinut ehkä vähän soveltaa ja tehdä pyörönä. Ehkä ensi kerralla :)


Tämä on paras osa sukista, löysin aivan ihanat kissa napit koristeiksi tähän remmiin. Itse asiassa toi nappi oli vielä kivempi, kun siinä näkyi silmät. Nämä olisivat siis ehkä parempia johonkin askartelukäyttöön.


 Malli: Novitan sukkalehti, malli å ja Pienten pukimista lapaset 
Puikot: 3 mm
 Lanka: Novita Nalle, menekki 40+26 g
  Aloitettu  13.7., valmis  27.11. 

 Neljäsosa KyJy- töistäni oli tällaisia pienten ihmisten neuleita; nopeita tehdä ja syövät kivasti loppukerät, mikäs siinä. Tosin ongelmia saattoi tuotaa esim. liian pieni menekki -> toinen pikkutyö keksittävä, kuten kävi tän satsin kanssa. Toisaalta jämistä ei aina riittänyt  kunnolla, kuten kävi myös näiden kohdalla, siksi lapasissa on pää erivärinen kuin muu lapanen. Onneksi oli myös muita suht sopivan värisiä jämiä :)


Näihinkin löysin aivan ihanat napit, kuvat on taas vähän mitä sattuu, yllättäen on pimiää. Tosin ei niin pimeää kun lauantaina, jolloin olkkarin kolmesta lampusta oli pimeänä kaksi. Tosi hyvä keskustelu oli taas: "Kas meiltä on palanut yksi lamppu..", "Se varmaan selittää, miksi on näin pimeetä.." ja yön jälkeen "Ka, se toinenkin paloi...". Puoli päivää sinniteltiin yhden spotin varassa, mutta läksyjen teko oli hivenen tuskaista, niin piti käydä ostaa uudet. Viimeisen poksahtamista odotellessa...

Kohta saa aloittaa kalenterin luukkujen avaamisen! Sitä ennen tosin on uusintatentti, johon pitäis vissiin lukea vähän lisää, uintidemo, tarkoitus käydä soittelemassa joululauluja pianolla ja saada vastaus Saksan partioleiristä. Onneksi siis on vielä kaksi päivää aikaa :) Joulukuun alkua onkin tarkoitus juhlistaa peli-illalla, johon sitten tulee joulujuttuja tarjolle. Pitäisi muuten keksiä myyjäisleivonnaisiakin.

Mutta pääpointtina on se, että vielä on yli 20 päivää aikaa tehdä 5 KyJyä valmiiksi. Aika valmiitahan nuo alkaa olla, pientä viilausta vielä osassa. Kyllä mie ehdin! Toivottavasti... Ihanaa saada tämä pakettiin, niin voi keksiä uusia töitä ja ostaa lisää lankaa. Aika hyvin kuitenkin sain kulutettua omia lankoja, voisin ihan laskea lopussa, tuliko miten miinusta:) Mutta nyt lukemaan tai jotain muuta lähes yhtä hyödyllistä...

~Kvaakkuli~