perjantai 30. elokuuta 2013

Kotona taas

Eilen kotiuduttiin kesän vietosta. Päivä meni suurimmaksi osaksi siivoillen, mutta keittiö on vielä vähän vaiheessa. Tänään pitää mennä hoitamaan asuntoasioita, sillä veljeni muuttaa meille, kunnes saa opiskelija-asunnon. Täällä on joka syksy pulaa noista, ja osa asuu esmes hoteillessa sen ajan, kunnes saavat asunnon. Saa ne siihen tuet ja jotain alennusta, mutta ei olisi kiva asua tuolleen montaa kuukautta. Onneksi veljen osalta tämä meni näin helposti :D

Malli: junasukat omilla muutoksilla
Puikot: 2,5 mm
  Lanka: Novita Ticotico, menekki 25 g
 Koko: pieni 

Nämä valmistuivat jo kauan sitten, mutta kuva oli siirretty tälle koneelle, enkä hirveästi kesän aikana tällä käynyt. Nyt tässä kuitenkin perinteinen välityö valmiina. Tosin jalkapöydän päällä sekoilin ja tein sen sitten oman pääni mukaan. Nämäkin menevät varastoon odottamaan pieniä jalkoja.

Tästä tää nyt taas lähtee, syksy! Yliopiston alku syyskuun alussa on mulle ollut selvä merkki syksyn alusta jo kuudetta vuotta. Tämän jälkeen pitänee ottaa uusi merkki, sillä toivottavasti valmistun tänä keväänä tai kesällä sitten. Opiskella voisin vielä vaikka kuinka kauan, mutta Kela ja yliopisto alkaisvat muistutella pikku hiljaa valmistumisesta. Voihan sitä sitten täydennyskouluttaa itseään myöhemminkin vaikka niillä kässänope-papereilla. 

Mutta nyt kahvia keittämään, niin saan nuo miehet ylös! Ei meillä ensin pelata kolmeen ja sen jälkeen nukuta puoleen päivään!
~Kvaakkuli~

Ei kommentteja: