tiistai 2. lokakuuta 2012

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan


Malli: Suuri Käsityölehti 4/11?
Puikot: 5,5 mm
 Lanka: Novitan Hanko, 200 g (sisuksineen)

Paavo- pupu tuli viimein valmiiksi. Tämä olis siis Ravellenic-neule, joka jäi kasaan kursimista ja täyttämistä vaille tuossa "skapassa". Olisin voinut liittää tämän myös KyJyyn, mutta eipäs tullut lykättyä tuonne listalle. En taaskaan muistanut punnita ennen lisäosia, eli taas täytteineen toi menekki. Jokaista väriä jäi jonkin verran, eli jonnekin 150-175 tienoille voisin heittää itse Hangon menekin. Ehkä, en jaksa kaivella keriä tarkempia laskutoimituksia varten. Paavo istuu meidän sohvan päällä odottamassa syntymäpäiviä, jossa se siirtyy eteenpäin. Melkein tekisi mieli pitää se itse:)
Aika tuntuu menevän hirmuista tahtia taas eteenpäin. Vaikka koulujuttuja on suhteellisen vähän, en ehdi neulomaan KyJyjä paljoakaan. Olen nimittäin tempautunut taas kirjojen ihmeelliseen maailmaan. Jane Johnsonin romaanit Saharan tytär ja Neidonryöstö ovat upottaneet minut syvälle omaan maailmaansa. Jos vaan on aikaa, niin suosittelen lukemaan. Ainakin Saharan tyttäressä kaksi eri tarinaa linkittyivät lopussa yhteen arvaamattomalla tavalla. 
Joulujututkin ovat alkaneet vetää puoleensa. Sain tänään kortin saapuneesta paketista postilaatikkooni ja keräilin joulukalenterijuttuja Weballe. Vähän lähti taas lapasesta :D On vaan niin kiva miettiä paketteja! Jokohan sitä pitäis alkaa myös "ihan oikeita" joululahjoja alkaa ostaa, ei jäisi ruuhka-aikaan taas. On minulla jo yksi lahja ostettu ja toinen tehty. Vähän tämä opiskelijabudjettikin rajoittaa hankintoja, pitäis yrittää pysyä sovitussa summassa. Mutta kun joku on vaan niin ihana ja just sopiva, niin eihän sitä voi missata, eihän?

Kerroinhan muuten, kuinka rakastuin pianoon uudestaan? Ihana soitin!
Mutta nyt täytyy palata kodinhoidollisiin toimiin. Jostain kumman syystä vähäinen koulunkäynti ei korreloi kotiaskareiden tekemisen kanssa, jännää...

~Kvaakkuli~

1 kommentti:

Weba kirjoitti...

Kiva pupunen =)
Jännityksellä odotan luukkuja =)
Itse postitin eilen kaikki lupaamani luukut ja pikkujoulupaketit (toivottavasti), iso kasa lähti liikkeelle. Täälläkin oltu joulutunnelmissa hyvissä ajoin. Jouluaskartelut jo aloitettu.