perjantai 14. kesäkuuta 2013

Toukokuun SNY ja paljastus


Tässäpä vihdoin ja viimein toukokuun paljastuspaketti.Sattumusten summien takia en ehtinyt saamaan pakettia ennen kotipaikkakunnalle lähtöä, ja en mennytkään käymään siellä,kun sainkin töitä muualta juuri näiksi pariksi viikoksi, kun alunperin oli tarkoitus mennä kotiin. Noh, onneksi pikkuveljelläoli pääsykokeet, ja R sai paketin ongelmitta postista:D Tässäpä kesäisen paketin sisältö; rantapyyhe ja saippua, kertsejäruokailua varten ja käsityötarpeiksi Kotiväkeä kaksi kerää. Näistä voisi kokeilla niitä pitsiliinoja, joista edellisessä paketissa vihjattiin:) 

Paketin ehdottomin huippujuttu näkyy tässä paremmin (jos näkyy). Eli sain haaveilemani avainkaulanauhan! En ole tainnut missään mainita, mutta tällainen on ollut haaveissa jo jonkin aikaa. Aika monella käsityötaitoisella opettajalla on tällaisiä, tosi näppärä koulussa. Ensi vuonna on harkat edessä, joten käyttöön tulee varmasti siellä tämä. Rantapaketti oli todella kevään väriloistoa, vaikka vähän pitkäksi pääsi venähtämään puolin jos toisin;) Salaiseni oli *esteri*, kiitos tästä keväästä. Parempi myöhään, kuin ei milloinkaan, ja sitä rataa, elämä kun välillä on...


Palatakseni omiin kiireisiini; pikkuveljen lakkiaiset työllistivät toukokuun lopussa. Lisääk uvia kakuista yms. tekeleistä on, mutta suurin osa siskon kamerassa. Etenkin se ylpeydenaihe, sirtuunakakku, pitää tänne laittaa. Pihahommia on tehty äidin kanssa, pikku hiljaa on onneksi kaikki juhlien takia paitsioon jääneet kasvit istutettu. Lisäksi iskä hommasi pikkusiskolleni ja minulle pariksi viikkoa koivun taimien siirtelemistä istustuslootasta taimilaatikoihin. Kiirettä siis on pitänyt. Olen vähän virkkaillut iltaisin, mutta se siitä. Topista tuleekin vissiin pikku peitto, palat ei vaan taivukaan topiksi. Mutta ei sitten. Kesätyöt on koivuhommien osalta ohi, parin viikon päästä voidaan kuitenkin mennä samaan paikkaan jatkamaan kuusie parissa :D Oltiin niin tehokkaita ja tarkkoja, että isäntä tahtoi meidät siihenkin hommaan. Ihan mukavaa hommaa, voi ajatella omiaan samalla kun tekee, muttei oli ihan hirveän raskasta kuitenkaan.

Mutta meno ja meininki jatkuu. Haaveissa oli tosiaan kirjoitella vähän tiuhempaan tänne, mutta näyttää pahalta. Ei sillä, kun mitään käsitöiden saralla ainakaan ole valmiiksi tullut, niin ei sitten. Jospa jotain muuta olisi myöhemmin sitten luvassa.

Hyvää viikonloppua!
~Kvaakkuli~



7 kommenttia:

*esteri* kirjoitti...

Hei Sny:) Ihana kun paketti on perillä,ja anteeksi tuhannet kiireeni täällä päässä:) On ollut mukava olla parisi ja toivon sinulle aivan ihanaa,aurinkoista kesää! Kiva kun paketti oli mieleinen!

*esteri* kirjoitti...

Hei Sny:) Ihana kun paketti on perillä,ja anteeksi tuhannet kiireeni täällä päässä:) On ollut mukava olla parisi ja toivon sinulle aivan ihanaa,aurinkoista kesää! Kiva kun paketti oli mieleinen!

Sinisen sohvan emäntä kirjoitti...

Kaunis, elämäniloinen, naisellinen,kesäinen on pakettisi. Ihana kakku!

Heidi kirjoitti...

Oih, mikä paketti!
Ja tuo kakku on kyllä niin herkullisen näköinen :P

Kvaakkuli kirjoitti...

Tää viimeinen paketti olikin ehdottomasti suosikkini:)

Weba kirjoitti...

Kivan paketin sait keväällä. Pitäisiköhän kokeilla itsekin tuollaista avainnauhaa... Näyttää niin kivalta =)

Weba kirjoitti...

Kivan paketin sait keväällä. Pitäisiköhän kokeilla itsekin tuollaista avainnauhaa... Näyttää niin kivalta =)