sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Lomafiiliksiä


Jossain vaiheessa saatoin mainita kässän kurssilla työn alla olleen neulepussukan. Kurssi on nyt ohi hyvillä arvosanoilla, ja pussukkakin uudestaan käyttöön saatu:) Tällä hetkellä pussukan sisältönä on bambusta toppi, joka saattaa muuttua vielä hameeksi, saas nyt nähdä.


Yksityiskohtana neulepussukkaan sopiva painatus:)  Värit oikeammat ylemmässä kuvassa. Pussukka on kaksikerroksinen, päällä farkku- ja sisällä lakanakangasta. Silti sain nelosen puikot läpi tuosta, eli kivat reiät jo ennen arviointi, hups... Tuossa näkyykin ne, jos oikein tarkkaan katsoo.


Valitsin peruskässän lisäksi laaja-alaisen käsityön, jossa yhdistettiin teknistä ja tekstiilityötä. Tässäpä lopputulos sieltä.  Eli mikäs tää olikaan... Retkijakkara, jonka perusistuin osaan innostuin konekirjomaan ja applikoimaan vähän muita enemmän juttuja:) Aikas nätti siitä tuli, vaikka itte sanonkin... Onnistuin myös teknisen osuudessa hyvin, mutta erityisen tyytyväinen täytyy olla tähän päälliseen.


Kuten saattaa huomata, on blogimaailmasta haettu innoitusta lintukuvioinnissa. Tuon työn jälkeen tein vielä trikoopipon, jonka unohdin kyllä kuvata. Siinäkin on jotain blogistanista tuttua, mutta täysin omalla ajatuksella tehtynä. Jospa mie joskus saisin sen kuvattua ja tänne.

 Malli: Ilona Korhosen ja Jenni Östermanin Neulekirjasta Kesävoi- sukat
 Puikot: 2,5
   Lanka: Novita Ticotico, menekki n. 70  g
 Koko: aikuinen
 
Tässäpä pitkään piilossa ollut kuva, eli sukat Sny-parilleni, joka oli Onna täältä. Sukat olivat kuulemma sopivat, vaikka minun on aika usein hankala arvioida sopivaa kokoa kiitos todella pienen jalkani:) Oma pakettini on vasta tulossa, jännityksellä odottelen, mitä viimeinen paketti sisältää. Olin kirjoittanut langan menekin jonnekin paperin reunaan, mutta kuten R sanoi, minulla on monessa paperissa ylhäällä mm. langamenekkejä, kerrosmääriä, tärkeitä summia jne., joten eipä taas sattunut sopivan kokoista summaa mistään vastaan:D 
 
Laskeskelin muuten kuun puolessa välissä saldoa tälle vuodelle, mutta en muistanut laittaa sitä tänne talteen, pitänee jossain vaiheessa laskea uusiksi. Olin vain vähän voitolla, vaikka omasta mielestäni olen ostanut aika vähän lankaa tälle vuodelle loppuunsa. Mietin, lähtisinkö mukaan KYH:iin tai KyJyyn tänä vuonna, mutta taitaa jäädä väliin. Näillä näkymin vietän suurimman osan kesästä vanhemmillani, eli kaukana omista puikoista ja langoist, nyyh.. Ehkä siis syksyllä on aika sukkasadolle vuoden tauon jälkeen, ehkäpä voisin neuloa taas vauvan sukkia;)

Mutta nyt pitää päästää veli omalle koneelleen!
Hyvää ja kesäistä alkavaa viikkoa!
~Kvaakkuli~

Ei kommentteja: