maanantai 29. elokuuta 2011

Mulla on taas tälläinen aloittajan spurtti tän blogin suhteen. Kauheasti tulee pohdittua ulkonäköä, muutettua fonttia, pyörittyä kattomassa muuten vaan jne. Eilen mietin, millainen fontti on kiva. Joku kaunokirjoitus olisi kiva, mutta mikä menee jo hankalaksi lukea. Tämä fontti miellytti silmää ja näyttäisi olevan suht luettava. Jossain vaiheessa tajusin, että kellon ajat ja päivämäärät heittää. Vaikka olisin kirjoitellut tuohon ja tuohon aikaan, teksti väittää muuta. Onkohan minulla joku asetus pielessä? Yritän seurailla, että tulisi oikein noi nyt.


Tänään oli taas vuorossa kokeileva keittiö. Löysin kesäkurpitsa-ohjeen tuolta Anu Harkin sivustolta. Kesäkurpitsaa, purjoa, sipulia, fetaa ja (kun en jaksanut tapella enää pienten valkosipulinkynsien kanssa tavallisen sipulin itkettäessä kovasti) valkosipulijauhetta. Vaikutelma oli muuten hyvä, mutta lipsautin sekaan vähän turhan paljon mustapippuria. Ja juustoa olisi voinut olla vähän enemmän:) R teki itselleen tuon lisäksi lihamureketta.
Jotta koko purjosipuliseos menisi, päätin pyöräyttää piirakan vielä uuniin noiden jatkoksi. Pirkan valmispiirakkataikina pakkasesta, päälle siis purjoa, sipulia, fetaa ja pikkutomaatteja (kotitomaatit ei vissiin oikein kasvaneet), munamaitoa, basilikaa, valkosipulimaustetta, aromisuolaa ja päälle vielä vähän juustoraastetta. Nam!


Tässä alkaa olla jo pikku hiljaa valmis aloittelemaan tämän lukuvuoden oikeastikin. Pari päivää olisi vielä lomaa jäljellä. Koti on siivottu kesän jäljiltä, kalenteri on hommattu ja lukujärjestys tehty. Huomenna suuntaan luokanopeopintojen infoon. Vähän jänskättää:) Muistanko ilmoittautua oikeille kursseille, olenhan valkannut oikeita kursseja jo, sillä jos joudun valkkaan uudestaan, menee lukujärjestys uusiksi, millaisia muut tyypit on... Opiskelen siis pääaineena matikkaa ja sain sivuaineoikeudet noihin opintoihin tänä vuonna. Paljon uutta jännää on luvassa siis; kuvista ja äikkää ainakin.

Mutta palaan robottien pariin. Ensimmäinen hiha on yhdistetty, jotta toinen hiha pääsee puikoille. Ei siis ihan hirveästi olisi jäljellä, mikä on hyvä, sillä koulun alun myötä alkaa myös Sukkasato! Jee! Taidan ihan eka aloittaa itsekkäästi omat polvisukat, joihin Polku-lanka hommattiin jo viime viikolla:)

~Kvaakkuli~

PS. Huutomerkit näyttävät kummallisilta tällä fontilla! :/

Ei kommentteja: