sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Pöpiä



Malli: Ullaneuleen villapöpät
Puikot: 6 mm
 Lanka: Ranuan Käsityöläisten hahtuvakiekko, menekki 19 g+22 g
Koko: 0 (vas.) ja 2 (oik.)


Malli: Ullaneuleen villapöpät
Puikot: 6 mm
 Lanka: Ranuan Käsityöläisten hahtuvakiekko, menekki 29 g
Koko: 4

Päätin aloittaa viitisen vuotta sitten hamstraamani hahtuvakiekon tuhoamisen viimein. Tällaisia siitä syntyi, mutta näistä on (valitettavasti) turha rueta vetämään mitään johtopäätöksiä:D Kiekosta on vielä yli puolet jäljellä, joten näitä syntyy varmaan lisää jossain vaiheessa. Nyt kun ei ole mtn kokemusta asiasta, on hirmuisen hankala sanoa, onko malli toimiva, pitäiskö tehdä pitkät lahkeet jne. 

On muka taas pitänyt niin kiirettä, etten ole saanut aikaiseksi bloggailla. Nuo valmistuivat tasaiseen tahtiin, mutta en saanut kuvattua ja punnittua kuin ihan vasta. Tavoitteessa olla ostamatta lankaa on pysytty SNY-hankintoja vaille, itselle ei siis ole tullut uutta lankaa ollenkaan. Paitsi jahka "korvaus" noista edellisistä ostoista, eli oma paketti tulee:D Näppärää itsepetosta, kun voi sanoa, että sain lankaa, en ostanut, vaikka käytännössähän vaihdoin langan pitkän mutkan kautta...


Tässäpä välähdys koulun tekstiilityöhön, myöhemmin varmaan jotain selvempää aineistoa:) Ihan huisin kivaa, kun saa ihan koulutöikseen tehdä käsillä taas. Malttamattomana odotan aina opettajan ohjauksen päättymistä ja työhön pääsemistä. Asiat eivät kuitenkaan ole rakettitiedettä, suurimmaksi osaksi vanhaa tuttua juttua. Tässä naputtelin itseasiassa kässän portfolioon materiaalijuttuja, näissä tulee todella paljon uusia tietoja, tai ainakin unohtunut on aika tehokkaasti. Lisäksi on sitä teknistä, siitä pistehitsausta pääsen viikon päästä opettamaan. Uutena minulla alkoi kitaratunnit, joita piti tuon kortin kanssa hehkuttaa, mutta unohdin, oli kiire jonnekin.Ensi viikolla on eka tentti tälle keväälle, uskontoa. Käydään myös kirkossa uskonnon puitteissa ja olen taas tekemässä Scifestiä, nyt palkattuna. Ensi viikko on todella löysä, sekös tässä pelottaakin, kun seuraavalle viikolle pitäisi saada tehtyä kaikennäköistä, mutta luultavasti menee aika taas niin nopeasti, että jotain jää vaiheeseen.

Mutta eiköhän tämä tältä erää ollut tässä. Jospa saisin taas vähän useammin kirjoiteltua, kohta olisi taas pari valmista juttua tulossa, ja pakettiakin jo odottelen toiveikkaasti;) 
~Kvaakkuli~

2 kommenttia:

Anu / Ei kissa karvoistaan kirjoitti...

Minä yritin kerran noita pöpiä neuloa, mutta niistä olisi tullut ihan tositosi pienet. Oli varmaan liian ohut lanka, noissa kun on muihin ohjeisiin nähden aika vähän silmukoita.

Kvaakkuli kirjoitti...

Joo, täytyy myöntää, että ainakin tuossa pienimmässä koossa tuo vyötärö näyttää aika pieneltä. Tein kyllä testitilkun jne. En mie sitten tiedä, jospa ne sopisivat:/