maanantai 25. marraskuuta 2013

Liian pitkä tauko...

Ohops.. Edellisen kerran olen jotain kirjoitellut kuun alussa. Aika (eli viikonloput) on vierähtänyt kotona, Mikkelissä ja kouluhommia tehden, enkä ole joutanut rauhassa kirjoittelemaan ollenkaan. Nyt oli pakko ottaa aikaa itselle ja kirjoittaa. Sain justiinsa suurimman osan harkkaan kuuluvista kokeista tarkistettua, olipahan homma. Muutamassa paperissa on vielä ongelmia joissan tehtävissä, pitää ohjaavalta kysellä, mitä niiden kanssa tehdään...

Harkka alkaa muuten olla melkein taputeltu, tällä viikolla on vikat oppitunnit ja sitten olisi muutama ryhmänohjaus enää ja tietysti loppuraportin vääntäminen. Sinäänsä ihan ymmärrettävää, että loppu lähenee, jouluunkaan ei ole kuin kuukausi enää, apua! Sitä ennen on vielä kaksi tenttiä ja ihan liian monta kirjallista palautusta.. No, ei kait se auta kuin pakertaa. Sitten pääsee suhteellisen pitkälle joululomalle :)


Mutta nyt itse asiaa. Vaikka hiljaisempaa on täällä ollut, on jotain tapahtunut puikoilla. Ensinnäkin ostoksia jo tän kuun alusta. Lankaa +250g, tosin osa on jo käytetty pois. Ja tämän lisäksi perjantaina +300g lisää, siitäkin osa jo melkein valmiissa työssä...

Puikot: 6 mm
 Lanka: Novita Aino, menekki 126 g
 Koko: 0-3 kk 

Halusin neuloa viimeisetkin Ainot pois pyörimästä. Pitkään pohdin, mitä yhdestä harmaasta ja vähästä valkoisesta saisi ja päädyin etsimään Ravelrystä langan nimellä ohjeita ja löysin tämän. Kaikissa projekteissa ei ollut tietoja langan riittävyydestä, mutta hyvin riitti, valkoinen loppui taskun reunaan aika tarkasti. Napit ostin Käsityövakasta, siellä on ihania nappeja! Harmaana ei tosin ollut paljoa lapsille sopivia juttuja, mutta tällaiset sieltä löytyi.

Harmaata lankaa jäi vielä, joten sekin piti kuluttaa loppuun. Aloitin vain neulomaan aina-oikeaa, ja lopulta päädyin pikku sukkiin, jälleen kerran. 

 
Puikot: 6&3 mm
 Lanka: Novita Aino&Wool, menekki 21 g
 Koko: pieni 



Sukkaosat tein siis Woolista, koska sitäkin oli pieni nöttönen jäljellä. Eikä minulta löytynyt sillä hetkellä muuta valkoista lankaa, kun tuli neulottu muutama autopipo... Nyt on taas valkoistakin, olen nimittäin hurahtanut autoihin... Tai niitä teen siis joululahjoiksi R:n veljelle ja pojille.

Malli: Autopipo
Puikot: 3,5 ja 4 mm
 Lanka: Novita 7 Veljestä, menekki 56 g
 Koko: 2 vuotta ?

Ekasta versiosta tuli pieni kahdesta syystä: tiheys ei täsmännyt mallineuleessa ja unohdin kopioda kavennukset lähtiessäni luennolle, joten tein kavennnukset  omalla tavallani. Kyllä tää Nallelle sopii :) Ja varmaan pienemmälle lapselle, mutta pipon piti tulla pojille 3&4 vuotta, eli ei toivoakaan heille. Siispä uutta yritystä kehiin...


Malli: Autopipo
Puikot: 4 ja 5 mm
 Lanka: Novita 7 Veljestä + punainen Jannea, menekki 65+66 g
 Koko: n. 5 vuotta

Nyt onnisti, kun vaihdoin isommat puikot. Valkoinen lanka meinasi loppua toisen pipon kohdalla, joten raidoitin yläosan. Sen verran sitä jäi, että kivasti sain tupsuihin vähän valkoistakin. Lilaa lankaa jäi vähäsen, mutta ajattelin tehdä veljeksille eriväriset pipot. Toivottavasti ei synny tappelua, kumpi saa kumman... Alkuun toi raidoittaminen epäilytti, mutta siitä tuli oikeastaan jopa sievempi kuin tuosta lilasta.

Nyt puikoilla on vielä yksi autopipo tosiaan. Tai sekin on päättelyä ja tupsua vaille valmis itse asiassa. Samoin Naavainen kaulahuivi on melkein valmis. Joululahjatehdas siis pyörii. Mutta nyt on tullut kirjoitettua jo aika kauan, pitäisi vähän tuntisuunnitelmia katsoa vielä ja lukea äikkää. Tai sitten en jaksa, mutta ihan hyvän tovin jo uhrannut tälle:) Toivottavasti seuraava päivitys ei ole näin super!

Hyvää marraskuun viimeistä viikkoa!
~Kvaakkuli~



perjantai 1. marraskuuta 2013

Viimoiset

Malli: Superit polvarit II
 Puikot: 3 mm
Lanka: Regia 4-fädig, menekki 24 g
 Koko: n. 3 kk

Sukkasatoni viimoiset, toiset superit valmistuivat eilen, aika tarkoille siis meni. Harkka vie niin paljon aikaa laskutehtävineen ja suunnitteluineen, eikä meillä ole edes ollut neulomiseen sopivia luentoja montaa nyt. Mutta nyt neulomaan jotain muuta! Jos siis vielä keksisi, mitä muuta sitä neuloisi kuin sukkia :) Tai että onkohan mulla muita kuin sukkalankoja varastoissa... Ehkä niitä joululahjoja voisi pikku hiljaa alkaa mietiskellä tarkemmin. Olen muutaman koristesydämen tehnyt tässä sukkien lomassa, niitä voisi lisää tehdä. Tänä viikonloppuna R onkin muualla, joten voin istuskella koneella tehdän paljon koulujuttuja ja katsellen omia sarjoja. Siinä sivussa olisi kyllä mukava neuloskella jotain, pitänee kaivaa jotain esille :)

Hyvää viikonloppua!
~Kvaakkuli~

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Säärystimet ranteissa



Malli: Oma sovellus, mallineule Cookie A:n Suloisimmat Sukat- kirjasta 
 Puikot: 8 mm
  Lanka: Novitan Hile, menekki 64 g
  Koko: lapsi


Nämä on siis säärystimet lapselle, mutta meikäläisen pohkeet on pikkaisen isommat kuin ko. tytön (tai voisin ainakin veikata niin), joten käytin koon mittaamiseen ja kokeilemiseen omia käsiäni. Ehkä pikkaisen on kapeat, mutta noi venyy mukavasti, etenkin kun laittaa niitä enemmän kasaan. Lainasin kirjastosta tuon Cookie A:n kirjan, jossa olisi niin ihania sukkaohjeita että! Harmi, kun sukkasato loppuu ihan kohta. Ehkä pitää jatkaa omaa sukkailua vielä vähän pidempään... Lanka on mukavan tyttömäistä, omaan makuuni nyt hiukan liian pinkkiä :D Mutta kimalteinen pinkki lanka lienee kummitytölle aivan tehtyä. Nyt on tytsylle sekä joulu- että synttärilahjan poikasta valmiina, jotain pientä näiden neulomusten lisäksi hommaa, niin eiköhän nämä lahjat ole tässä.


Malli: Novitan sukkalehti, malli q
Puikot: 5,5 mm!!
  Lanka: Novitan 7 Veikka, menekki 56 g
  Koko: 30

Nämä olivat valmiit jo aikaa sitten, paitsi että nauhat laitoin vasta tänään :) Näitä on vilahdellut paljon monissa blogeissa, joten päätin käyttää lilan kerän jämät näihin ja ostin valkoista kärkiä varten. Nyt on sitten lähes käyttämätön valkoinen kerä lisää, heh. En tehnyt näihin pyörylää koristeeksi, menevät hyvin ilmankin. En myöskään lukenut ohjetta kunnolla, vaan neuloin menemään kunnes huomasin, että ohjeessa oli tehty osa joustinneuleesta toisella tavalla kuin 2o2n. Nooh, eipä tuo haittaa. Mielestäni oli kauhean kummallista, että sain tiheyteni täsmäämään ohjeen tiheyteen 5,5 mm puikoilla. Aika paljon isommat piti siis ottaa... Näistä tuli ihan söpöt. Käyttäjää näille ei vielä ole tiedossa, mutta jemmailen jonnekin odottelemaan.


Malli: Oma
Puikot: 2,5 mm
  Lanka: Regia 4-fädig, menekki 11 g
  Koko: pienen pieni

Miulla ei ole harmainta aavistustakaan, minkä kokoiset tumput vauvoille pitäisi olla. Siitä huolimatta teen näitä tosi pieniä tumppuja aina vaan. Näihin meni melkein loput tuosta Regiasta, pikkuisen sitä vielä jäi. Aloitin nämä siis luennolla heti noiden polvisukkien jälkeen. Nämä on vähän toisenlaiset kuin aiemmin tekemäni tumput, mutta tosi helpot ja nopeat tehdä. 

Taas vierähti päälle viikko tosi nopeasti. Vime viikonloppuna oltiin Savossa partiohässäköimässä taas vaihteeksi. Ensilumi tuli, sitä satoi ihan liikaa lauantai-aamuna, kun ajeltiin (ja minä siis ajoin) pikku teillä kohti tapahtumaa, hyvä että viittäkymppiä uskalsi ajaa. Mutta hyvin se meni, löydettiin perille vaan parin pitkäksi ajetun risteyksen jälkeen :D 

Maanantaina alkoi harkka ja kävin viemässä kandin hakupaperit, itse papereita ei ole vielä tullut, mutta opintorekisteriin oli tullut kohta luonnontieteiden kandidaatti, jee! Vielä ei ole omat tuntien pidot alkaneet, mutta olen käynyt seuraamassa muiden tunteja, ensi viikolla pääsee sitten tosi toimiin. Paljoa muutapa ei tässä sitten olekaan tapahtunut. Eilen meillä olisi ollut vierailijaluennoitsija, mutta mie en vissiin ollut muistanut laittaa herätystä (olin siirtävinäni sitä 15min, mutta...) ja heräsin 10 muutaman kirosanan saattelemana. Onneksi korvaava videoluento sopii kuin sopiikin aikatauluuni, huh!Viikonloppuna olisi myös pitänyt tehdä enemmän koulutehtäviä, mutta pikkuveljen tenttiin lukeminen vaati avittajaa vieden keskittymiskyvyn omista tehtävistä. Tänään taas leivoin sämpylöitä ihan urakalla, laitoin kaikki muutaman kuukauden vanhat kuivahiivat (3 pussia!) kiertoon :D Kyllä sitä hetken sai pyöritellä palloja, onpahan laittaa pakkaseen nyt. Lisäksi laitoin piirakkaa ja tonnikalalaatikkoa, nyt kun uunia kerta lämmitettiin. R naureskelee, kun olen niin fanaattinen "uunia ei pitäisi lämmittää vain yhden ruuan takia"- lausunnoissani...

Mutta uutta viikkoa kohti. Viimeiset sukkasato sukat saattavat olla toisen supervauvan polvisukat, jos ehdin saada ne valmiiksi ajoissa. Ehkäpä, sillä huomenna on taas alkukasvatusta :) Kohta pitäisi myös alkaa jouluvalmistelut, kun marraskuukin alkaa ensi viikolla! Pari pakettiakin pitäisi pikku hiljaa laittaa menemään...

Hyvää alkavaa viikkoa!
~Kvaakkuli~

torstai 17. lokakuuta 2013

Sukat nro 7&8 ja vihdoin vähän muutakin..


 Malli: Novitan sukkalehti, malli e
Puikot: 2,5 mm
  Lanka: Novitan Nalle, menekki 63 g
  Koko: 35

Kummitytölle neuloin mustat sukat, koska en enää tiennyt, onko pinkki mieluinen. Tosin ostin sitä vaaleanpunaista Hilettä, josta pitäisi vielä säärystimet tehdä samaiselle tytölle. Kun kysyin synttärilahjatoiveita, niin tuli sekä sukat että säärystimet, ehkäpä toiset päätyy joululahjaksi ja toiset synttärilahjaksi. Tytön jalka on kuulemmma 34, mutta kun nämä aloitettiin kärjestä, niin en taaskaan oikein osannut arvioida pituutta ennen kantapäätä sopivaksi. Onpahan nyt vähän kasvunvaraa. Pelottavaahan tässä on se, että nämä melkein mahtuvat minulle! Niin se tytsy on ottanut jo melkein kiinni :D Lanka riitti justiinsa, tein yhtäaikaa varren puoleen väliin, sitten päättelin toisen pisteessä x, neuloin toiset saman pisteen yli pisteeseen y ja jatkoin vielä toiset samaan, kun lankaa riittikin. Jos olisi kahdet samankokoiset puikot, olisi tuo ollut helpompaa, eikä olisi tarvinnut siirrellä pyöröpuikolle toisen silmukoita.


Puikot: 2,5 mm
  Lanka: Regia 4-fädig, menekki 24 g
  Koko: 0-3 kk

Samaan syssyyn toisetkin sukat, tänään luennolla viimeistelin nämä superpolvarit. Aloitin itse asiassa vielä samaan sarjaan samalla luennolla tumppuja, mutta ne on vielä kesken. Saas nähdä, riittääkö lanka, sitä on vielä pieni nöttönen jäljellä. Kivoja nämä pienet projektit, kun saa pois noita jämiä :) Näissäkin nämä pienet puikot käytössä, pikku hiljaa olen löytänyt nämä ohuemmat puikot. 


 Malli: Oma putki
Puikot: 3,0 mm
  Lanka: Novitan Nalle, menekki 15 g
  Koko: pieni

Edelleen näitä tumppuja. En tiedä näiden käytännöllisyydestä yms., mutta tällaisia näytti muuallakin tumput olleen. Koon otin Post-It- lapusta, johon sen olin kirjoittanut varmaankin Kaspaikasta. Tuokin kerä tuli nyt tuhottua paria metriä vaille. Toisen tumpun keltainen pää piti etsiä välistä pois kerityn nöttösen keskeltä, aika leikkimiseksi meni. Mutta sainpa samannäköiset näistä ilman, että tarvitsi korkata kokonaisesta kerästä tuon vähän takia. Tein näistä ehkä vähän pidemmät kuin aiemmista, tai ainakin tuo joustinneule on vähän eri kohdassa.


Titityyssä oli Addien poistomyynti, josta ehdin nappaamaan itselleni 2,5 pyörön ja 2 bambuiset sukkapuikot. Minun piti hommata pitkät 3/3,5 pyöröt macig loopin harjoittelua varten, mutten ehtinyt! Olis pitänyt heti tilata, kun huomasin tuon alen. No, nyt on kahden extraohuet puikot, nyt pitäisi vaan kehdata ostaa noille sopivaa sukkalankaa! 

Viime viikko ja tämä viikko on ollut vähän kiireisempää. Sisko oli täällä lomalla perjantaista eiliseen, käytiin mm. kirppareilla ja Botaniassa, vihdoin ja viimein. Ei siinä kauheasti ole ehtinyt neulomaan tai bloggailemaan. Ensi viikolla alkaa muuten harkka! APUVA! Mutta siitä sitten myöhemmin lisää, nyt iltapaa ja vähän himymiä:)

Hyvää viikonloppua!
~Kvaakkuli~

PS. Olen muuten melkein kandi! Pisteet on jo merkitty rekisteriin, mutta paperit on vielä hakematta, kun kanslisti oli syyslomalla nyt loppuviikosta. Jospa maanantaina pääsisin laittaan ton eteenpäin:)

torstai 3. lokakuuta 2013

Kalajoet

  Malli: Kalajoet
 Puikot: 3 mm
  Lanka: Novitan Aito Suomalainen Sukkalanka, menekki 131 g
  Koko: 39

Menisiköhän pahasti pieleen, jos sanon, että nämä valmistuivat maanantai-iltana? Päivät menevät jotenkin sekaisin, kun istuu kirjoittamassa aamut ja lukee kaiket iltapäivät. Tai ainakin suunnilleen. Kalajoet ovat vanhat tutut, joiden neulominen oli mukavaa. Neuloin äidille tällaiset ehkä neljä vuotta sitten lahjaksi, huomaa, että jotain kehitystä on edelleen tapahtunut, kun ohjeessa olis pitänyt silloin laskea kerroksia tukkimiehen kirjanpidolla. Nyt jo osaa aatella sen verran, että sen kerroksen voi päätellä edellisestä :D No joo. Tykkään tästä ohjeesta, lanka nyt oli mitä oli. Saatan laittaa nämä johonkin keräykseen, jos ottajia ei ilmaannu. Sukkien koon mittasi 38- jalkainen siskoni, eli koko on suuntaa-antava.

Toistan itseäni niin neule- kuin henk.koht. elämänkin puolella. Kandi nimittäin vielä vähän kummittelee ajatuksissa, kuten myös kehityspsykan kirja. Seuraavana pitäisi siis hyökätä tuon kirjan kimppuun, jotta ehtisin sen lukemaan fiksusti, eikä tarvitsisi enää uusia sitä:) Loppuunsa aika hidasta lukea englanniksi samalla muistiinpanoja tehden. Aloitin tiistaina mustasta Nallesta sukkia kummitytölle, eli sukista en vielä päästä irti. Tosin alkais jo muutkin neuleet houkutella, joululahjoja pitäisi varmaan aloitella pikku hiljaa:)

Mutta nyt kirjan pariin, niin ehtii tehdä muutakin tänään:)
~Kvaakkuli~