perjantai 13. heinäkuuta 2012


 KyJy 14: Kukkis-myssy, aloitettu 12.7

KyJy 15: Karoteeni-sukat, aloitettu 12.7

Nyt minulla on vihdoin aikaa kirjoitella enemmänkin. Pikkusisko oli alkuviikon kylässä, jolloin kävin vain laittamassa noita kuvia. Aloitukset on mallillaan, enää 5 jäljellä. Ainut ongelma on se, että miun pitäis vielä käydä ostamassa kahteen aloitukseen lankaa, ja yhteen keksiä, mitä olemassa olevasta langasta tekisin.  Ihan ensimmäisistä aloituksista on kappaleet valmiina, kukahan yhdistäisi ne :D
 Alkuviikosta tuli pyörittyä kirppareilla, katsottua leffoja ja käytyä kaupungilla. Oli onneksi suurimmaksi osaksi hyvä sää, jospa olis nyt viikonloppunakin, tällä hetkellä näyttää kyllä kurjalta. Jospa kävisi niin kuin viime vuonna ja luvatut sateet kiertäisivät rockin mukavasti.
Rockissa käyn katsomassa ainakin Palefacea, PMMP:tä, Elokuuta, Pariisin kevättä, Herra Ylppöä ja Chisua. Luvassa on myös piknikiä kavereiden kanssa, ja toivottavasti sitä aurinkoa. Liput saadaan vastineeksi leirintäalueen siivouksesta. Sinäänsä toimiva ratkaisu, mutta maanantaina usko ihmiskuntaan on koetuksella; ainakin viime vuonna alue näytti TODELLA toivottomalta hommalta. En aina ymmärrä ihmisiä, mutta ei vissiin tarvitsekaan...
 
Sovittiin R:n kanssa, että ostetaan omat synttärilahjat itse. Sellainen "vanhan parin ratkaisu", ainakin omasta mielestäni, mutta toimiva. Miun synttärit ei kyllä vielä ole menneet, mutta ne on "niin" pian, että ostin jo lahjani; Mymmelin äiti- mukin, leivontakulhon ja Iloleipurin leipävuoan. Leipävuoka testattiin jo, leipä oli helppo tehdä suoraan vuokaan, mutta leivästä tuli turhan mureneva. Enemmän jauhoja ensi kerralla! Muita löytöjä tein kirppareilta; pari kirjaa ja huiveja, saan kesälookin kohdilleen. Ja kengät häihin. Nyt pitäis vielä se huivi tehdä loppuun. Niin, se on siis yhdistämistä vaihe, taitaa puuttua enää muutama kerros. Välikuviot pitäis kans tehdä, saatan tosin helpottaa sitä osaa ja tehdä jonkun vippasyhdistämisen sinnekin... Puolentoista viikon päästä lähdetään ja leirille, voi tulla vähän kiirus:D
Ja viimeisenä, mutta ei todellakaan vähäisimpänä; ostettiin itse tällaiset eilen. Päivää ei oltu mietitty mitenkään tarkkaan, sisko lähti eilen ja käytiin rauhassa ostamassa. Puhetta oli kuun alussa, ja täältä oli helpoin nää ostaa. Ei tähän sen suurempia muuten liity, nyt voidaan sitten rueta miettimään jatkoa; tosin R oli sitä mieltä, että nyt kun kuusi vuotta odoteltiin tätä, on naimisiin meno vielä isompi juttu, jolloin sitä pitää miettiä 12 vuotta.

Mutta hyvää (ja toivottavasti aurinkoista!) viikonloppua!
~Kvaakkuli~

3 kommenttia:

Zelda kirjoitti...

Onneksi olkoon:) Hiljaa hyvä tulee, me menimme kihloihin kahden vuoden seurustelun jälkeen ja naimisiin sitten 10 vuotta myöhemmin;D

Kardemumma kirjoitti...

Onneksi olkoon!

Kvaakkuli kirjoitti...

Kiitoksia:)